Kognitio - mitä se on?
Aloitin jokin aika sitten kouluttautumaan SmartDOG-testaajaksi, koska koiran päänsisältö on ollut minun suurin kiinnostuksen kohde jo varmaan ainakin 15 vuotta. Minun taustahan on näyttelylinjaisissa cockereissa. Kasvatin niitä jopa muutaman pentueen (yksivärisinä). Cockerillahan on epäkiitollinen historia luonneongelmien kanssa ja kiinnostuin niistä valtavasi, kun ne alkoivat koskettamaan myös minua. Sittemmin näyttelylinjaisten kasvattaminen on jäänyt, kun löysin itselleni sopivamman version rodusta. Tämä täyttää kriteerini toisen suuren kiinnostuksen kohteen kanssa: metsästyksen.
Vaikka en olekaan akateeminen ihminen (lukuunottamatta kesken jääneitä teologian opintoja vuosituhannen vaihteessa), niin sen verran tutkittu tieto minua kiinnostaa, että arvostan suuresti sitä, että koirien käyttäymistä on alettu tutkia kunnolla. Koirahan oli pitkään aivan aliarvostettu tutkimuskohde käyttäymistieteilijöille. Ajateltiin, että kesyn koiran käyttäytymisen tutkimisella ei saavuteta mitään mielenkiintoista. Villien eläinten tutkiminen oli tuolloin arvossaan. Nyt on ymmäretty, että koira on mielenkiintoinen tutkittava ja kertoo myös paljon meistä itsestämme.
Mitä on kognitio:
Kognitiolla viitataan yksilön mielensisäisiin tiedonkäsittelyn prosesseihin. Taustalla on ajatus, että yksilöllä on mielensisäisiä toimintoja, joiden avulla hän käsittelee informaatiota. Kognitiivisiin toimintoihin luetaan kuuluvaksi mm. muistitoiminnot, havaitseminen sekä ongelmanratkaisu.
Kognitiotieteessä tutkitaan etupäässä ihmisiä, mutta myös eläimiä. Tämä lienee tällä hetkellä suosituin tapa tutkia eläinten käytöstä. Jos behaviorismi oli sitä viime vuosisadalla, niin tämä on muuttanut näkökulmaa tällä vuosituhannella.
Mitä on kognitio:
Kognitiolla viitataan yksilön mielensisäisiin tiedonkäsittelyn prosesseihin. Taustalla on ajatus, että yksilöllä on mielensisäisiä toimintoja, joiden avulla hän käsittelee informaatiota. Kognitiivisiin toimintoihin luetaan kuuluvaksi mm. muistitoiminnot, havaitseminen sekä ongelmanratkaisu.
Mitä on kognitiotiede (suora lainaus Helsingin yliopiston sivuilta):
"Kognitiotiede on monitieteinen tieteenala, joka tutkii tietoilmiöitä kuten havaitsemista, oppimista, muistia, ajattelua, kieltä ja käsitteitä, sekä näiden syntymekanismeja."
Kognitiotieteessä tutkitaan etupäässä ihmisiä, mutta myös eläimiä. Tämä lienee tällä hetkellä suosituin tapa tutkia eläinten käytöstä. Jos behaviorismi oli sitä viime vuosisadalla, niin tämä on muuttanut näkökulmaa tällä vuosituhannella.
Lyhyt video Eddien tesitstä
SmartDOG-testit pohjautuvat siis viimeisimpään tutkimustietoon siitä, mitä tiedetään koirien kognitiosta. Testit on kehittänyt Katriina Tiira, jolla on vuosien kokemus koirien tutkimisesta. Testejä myös kehitetään jatkuvasti. Käyttämällä koiraansa testissä, osallistuu myös tieteelliseen tutkimukseen. Jo nyt joissain roduissa on niin paljon testattuja, että sieltä voidaan löytää mielenkiintoisia asioita.
Testit testaavat siis koiran vahvuuksia ja toisaalta niitä alueita, joissa koira tarvitsee kenties tukea. Voi olla, että testissä tulee esiin sellaisia asioita, joita ei ole osannut aikaisemmin ajatellakaan koirastaan. Toki voi olla, että ne on tiennyt aikaisemmin, mutta saa siitä vahvistuksen ajatuksilleen.
smartDOG™KOGNITIO osa-alueet ovat:
Heli Väätäjä on kirjoittanut hyvän artikkelin blogissaan Smartdogista: klikkaa Heli alkaa testaamaan koira Tampereen seudulla.
Ihanaa joulunalusviikkoa!
Ulla
smartDOG™KOGNITIO osa-alueet ovat:
- Eleet: ihmisen eleiden ja vihjeiden ymmärtäminen
- Muisti: muisti ja looginen päättely
- Ongelma: ongelmaratkaisu ja itsehillintä
- kesto 1,5h
Testissä koiran ei tarvitse osata mitään. Sen tulee kuitenkin haluta syödä. Testit ovat koirasta hauskoja temppuja, joita suorittaessa se saa syödä. Tällä hetkellä ei Suomessa ole muita nimenomaan kognitiota mittaavia testejä. Kansanomaisesti ajateltuna voisi testiä kutsua älykkyystestiksi, vaikka se nyt ei ihan sitä ole. Viralliset luonnetestit, MH-kuvaukset ja jalostustarkastuksen luonneosuudet ei mittaa kognitiota, vaan enemmänkin rohkeus-arkuusakselia. Tämä toki myös on huikean tärkeää koirassa.
Mitä siitä jää käteen? Sen lisäksi, että näkee, miten se koira toimii, niin testistä saa n. 5 sivua pitkän raportin. Tässä esim. Eddien raportti.
Kenelle tämä sopii? Kaikille, jotka haluavat tietää lisää koirastaan. Kasvattajille tämä saattaa tuoda arvokasta tietoa jalostuskoirasta. Harrastajat voivat saada ideoita siitä, miten se oma koira toimii ja ajattelee. Saattaa sieltä selvitä jotain, jota ei ole tullut "pieneen mieleenkään". Testi antaa myös paljon ajattelemisen aihetta. Sen lisäksi tällä voidaan testata myös niitä koiria, joita ei voi viedä luonnetestiin jostakin syystä. Kognitio-testissä koiraa ei pelotella millään tavalla. Tosin koiran arkuus ja liiallinen pehmeys tulevat siinäkin esille.
Mitä itse ajattelen? Olen mielenkiinnolla seurannut testejä ja on ollut jännittävää nähdä, kuinka erilaisia rodut ovat keskenään ja kuinka erilaisia jonkun rodun yksilöt ovat keskenään. Olen nyt nähnyt bullmastiffeja, käyttöockereita, labradoreja ja gööttejä useamman kappaleen, ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä nämä yksilöiden väriset erot. Eivät ne totisesti ole samasta muotista. On myös jo selvinnyt, minkälainen on sellainen suoritus ja koira, josta tykkään itse tosi paljon. Käyttökoiria jalostavana näen tämän arvon erittäin hyvin ja mielellään jatkossa testaisinkin käyttämäni uroksetkin. Ei tämä korvaa missään nimessä vaikkapa rodunomaisia kokeita jalostusmittarina, mutta ehdottomasti tuo lisäinformaatiota koirasta.
Heli Väätäjä on kirjoittanut hyvän artikkelin blogissaan Smartdogista: klikkaa Heli alkaa testaamaan koira Tampereen seudulla.
Ihanaa joulunalusviikkoa!
Ulla
Kommentit
Lähetä kommentti