Tekstit

Näytetään tunnisteella koulutus merkityt tekstit.

Vaihda paikkaa!

Kuva
Kuinka monella teistä on taipumus fiksoitua yhteen tai kahteen harjoituspaikkaan? Käsi ylös!☝ Minulla on ainakin. Meillä on itsellä käytössä jonkin verran metsää ja peltoa harjoitteluun. Kuitenkin ajan auton aika usein tiettyyn paikkaan ja vedän treenit siinä. Ongelma vaan on se, että koirat oppivat toimimaan siinä maastossa, mutta ei muualla. Koirat nimittäin yleistävät taitonsa heikosti. Ympäristön muutos heikentää huomattavasti niiden suoritusta, jollei niiden kanssa ole harjoiteltu monessa eri paikassa. Paikan vaihdoksi riittää ihan jo 100 metrin siirtyminen toiseen suuntaan. Meillä on ollut tässä kesän mitaan vesityökursseja, joissa on tarkoituksella joka kerta menty eri paikkaan harjoittelemaan. Jokainen maasto on ollut erilainen verrattuna toiseen. On ollut hiekkakuoppa, joen ylittämistä, kaisilikkoa, suota, avovettä ja peitteistä maastoa, syvää rantaa, matalaa rantaa jne. Tarkoituksena on ollut antaa koirille mahdollisimman monipuolisia kokemuksia eri tilanteista. Sellaisia k...

Sekaisinhan tässä menee!

Kuva
Seuratessani koiramaailman koulutusvääntöä, niin väkisinkin tulee mieleen, että toiset puhuvat aidantolpasta ja toiset portista. Kuitenkin molemmat puhuvat samasta aidasta. Tässä on pitkälti kysymys siitä, että termit ovat erilaisia. Jokaisessa viiteryhmässä on omat terminsä, joita eivät muut ymmärrä. Esimerkiksi minulla kesti kauan ymmärtää, mitä noutajaharrastajat tai palveluskoiraharrastajat tarkoittavat haulla, kun itse tarkoitin sillä eri asiaa. Entäpä noutoon liittyvät termit? Eivät nekään ole joka ryhmässä samoja. Sitten kun tähän soppaan lisätään käyttäymistieteissä käytetyt termit (operantti ja klassinen ehdollistuminen, vahvistaminen jne), niin ei ihme, että ollaan ulalla siitä, mitä kukakin tarkoittaa. Olen viimeaikoina opiskellut rahoitusalaa ja meinaa ihan pää räjähtää, kun yritän ymmärtää, että mikä on P/E-luku tai gearing ja mitä niillä haetaan. Olen päättänyt, että nämäkin termit on otettava haltuun. Vaikeaa on! Tuntuu, että mitä kauempana omalta mukavuusalueelta ne o...

Positiivista pääomaa koulutukseen

Kuva
Otsikko kuullostaa ihan liiketaloudelta (jota siis opiskelen), mutta en hätäpäissäni keksinyt muutakaan otsikkoa. Kyse on siitä, että koiralle kerätään positiivista kokemusta kouluksesta. kokemusvaaka Oletko huomannut, että koirasi sortuu sijaistoiminnoille tai alkaa esittämään rauhoittavia eleitä harjoitellessanne tai ollessanne ryhmä treeneissä. Sijaistoiminto voi olla vaikkapa nuuskimista, rapsuttamista, maan kaivamista tai jonkin esineen suuhun ottamista. Rauhoittavia eleitä voi olla esim. pään kääntäminen, nenän nuoleminen, selän kääntäminen, haukoittelu. Koirat voivat myös lähteä pois paikalta, eivät ole kuulevinaan, ovat rauhattomia jne. Ne ovat siis stressaantuneita tilanteesta ja usein myös ohjaajan käytöksestä ja asenteesta. Stressi on tässä se avainasia. Tämä on sitä negatiivista stressiä. Koiraa voidaan auttaa karruttamalla sille positiivisia kokemuksia kouluttamisesta. Tässä ei auta hermostua koiralle: ruveta käskyttämään, kiskomaan jne (positiivinen rankaisu)....

Palkkion laatu

Kuva
Postasin Facebookiin  taannoin kuvan, missä oli viisi tarkistuskohtaa, jos koulutus ei etene suunnitelmien mukaan: Tarkastuslista On ollut kohtuullisen vaikea itse painaa mieleen nämä, joten varmaan eivät muillekaan ole kovin helppoja muistaa. Ajattelin pilkkoa nämä vielä viiteen eri postaukseen. Esimmäinen ja ehkä tärkein on palkkion laatu. Palkkion tulee olla koiralle mieleinen ja sellainen, että se sitä myös tavoittelee. Toisin sanoen koira itse määrittää sen, mikä on sille hyvä tai loistava palkka. Usein me ihmiset päätämme käyttää jotain tiettyä ja sitten huomaamme, että koulutus ei etene. Yksi suurimmista syistä, että koulutuksessa on ongelmia on se, että emme tajua käyttää koiralla riittävän mieleistä palkkaa. Mikä se palkkio voisi olla? Vastaus on, että melkein mitä vaan! Ei sen tarvitse olla namia. Koira kyllä kertoo, mikä on sille mielestä, kun vain kokeilee. Jos tuntuu, ettei tiedä, niin voi kokeilla vaikka "palkkiorinkiä". Tämä siis toimii niin, että lait...

ilman kriittikkiä ei voi kunnolla kehittyä!

Kuva
Taasen tuli viikonloppuna huomattua, että pitää treenata jonkun kaverina välillä. Yksinään kun painii asioiden kanssa, niin sitä helposti kiertää samaa polkua, eikä ehkä näe yksinkertaisiakaan ratkaisuja. Vaikka kuin kuvittelisi osaavansa, niin siltikin jonkun tuoreet silmät ovat hyödyksi kouluksessa. (Erikoisesti sanottu tuo edellinen lause, mutta toisen apu yleensä vie eteen päin.) Harjoittelimme Eddien kanssa ketjua, jossa ensin pitää tehdä voltti, sitten laittaa lelu laatikkoon, mennä makaamaan alustalle, tulla luokse ja istua kesken matkan ja lopuksi päättää ketju perusasentoon.  Eddie on ilopilleri, joka kanssa treenatessa on vaikea olla nauramatta. Sillä helposti nousee kierrokset kovin korkealle. Olen "aina" tiennyt, että treenit alkavat rauhoittumisella ja hyvällä suunnitelmalla. Kuinka vaikeaa se kuitenkin on muistaa omalla kohdalla? Ja kuinka palkkion muuttaminen saattaa edistää huikeasti koulutusta? Alla Eddie laittaa lelua "koriin" ja se palkaks...

Treat & Train

Kuva
Olen innokas kokeilemaan kaikenlaisia koulutukseen liittyviä asioita. Niinpä hommasin PetSafen Treat & Train kauko-ohjattavan palkitsemislaitteen. Pakkaukseen kuuluu itse laite, kauko-ohjain, kosketus"keppi", DVD-käyttöohje ja ohjekirjanen. Erityisesti minua kiinnosti siinä sen implementoiminen ohjausten harjoittelemiseen. Tällä saa lukemattomia toistoja verrattuna damin kanssa harjoitteluun. Esimerkiksi iltaruokinnan voisi yhdistää harjoitteluun: koira tekee töitä ja saa palkkansa namiautomaatista. Alla testaan laitetta Miinan kanssa. Tämä on toinen kerta, kun Miina tutustuu laitteeseen. Laitteesta kuuluu merkkiääni, kun sieltä tulee nami. Tämä ei kuulu videolla. (Laite toimi muuten moitteettomasti vajaan 10 asteen pakkasessa.) Tämä on myös hyvä, kun halutaan poistaa ihminen palkitsemiskuviosta esim. kun harjoitellaan vaikkapa matkan päästä jotain asiaa. Tai vaikkapa, jos koira stressaa ihmistä noudon yhteydessä (eli ei ota suuhunsa esinettä) tällä voidaan aut...

Hiljaa!

Kuva
Tässä on eräs teksti, jonka kirjoitin vuosia sitten.  Hiljaa! "Voitaisiko ajatella, että olet hiljaa tilanteessa?"  Näin sanoi eräs kouluttaja minulle. Taisi olla noudosta kyse, mistäpä muusta juuri minun ollessa kyseessä. Kaiken kaikkiaan hiljaisuus ja rauhallisuus ei ole olleet hyveitäni tähän mennessä. Kuumilla ohjaajilla on kuumia koiria. Tämä on fakta, joka on auennut minulle pikkuhiljaa. Itseasiassa minun piti makustella kaikenlaisia erähenkisiä tilanteita koirien kanssa tässä kolumnissa. Koen kuitenkin oppineeni tänä syksynä aika paljon koiran kanssa touhuamisesta ja ennen kaikkea koiran ohjaamisesta. Aion siis pohdiskella sitä tässä lähemmin, mutta voi olla, että ennen loppua palaan erähenkisiin tapahtumiinkin ihan kaikkien iloksi. Millainen on hyvä koiran ohjaaja? Itse ihailen suunnattomasti eräitä oman harrastukseni huippuja. Mikä heitä yhdistää ennen kaikkea? Rauhallisuus! He ovat vähäeleisiä ja pyrkivät hyvin hiljaiseen toimintaan. He näyttä...

Luoksetulo pillillä

Kuva
Luoksetulo pillillä Pilli on jokaisen koiran omistajan perusvaruste, joka olisi syytä hankkia. Miksi? Sillä on helppo hallita koiraa. Kunnolla pilliin ehdollistettu luoksetulo takaa hyvän luoksetulon tilanteessa kuin tilanteessa. Ja toimiva luoksetulo on melkein elinehto koiran kanssa. (Koiran voi myös opettaa pysähtymään vihellyksestä). Luoksetulo pillillä voi olla vaikka kaksi lyhyttä tai lyhyiden vihellysten sarja. Sen tulee olla aina sama. Harjoittelu aloitetaan välittömästi, kun pentu tulee taloon. Ruoka-aikojen yhteydessä koira kutsutaan syömään pillillä. Tarkoitus on, että luoksetulo liitetään johokin miellyttävään. Tällöin halu tulla luokse kasvaa. Kun pentu kasvaa, niin harjoitukset siirtyvät ulos ja vaativuus kasvaa vähitellen. Ja ei kutsuta pentua luokse, jos sillä on mielenkiintoista tekemistä. Silloin mennään hakemaan pentua. Palkan tulee olla jotain sellaista, mitä koira arvostaa: kehuja silityksiä ja rapsutuksia leikkiä vapaana juoksemista noutoj...