Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Liikunta on hyväksi pennun fyysiselle ja psyykkiselle kehitykselle. Koirat on luotu liikkumaan ja ne saavat suurta nautintoa juoksemisesta ja fyysisistä haasteista. Pienen pennun omistajalle voi olla haasteellista se, että kuinka paljon sille "taapreolle" annetaan liikuntaa ja kuinka. Liikunta ei olle hyväksi vain pennun fysiikalle, vaan myös sen mielelle. Se tarvitsee uusia kokemuksia ja sopivia haasteita kasvaakseen toimintakykyiseksi aikuiseksi. Liikunta ja uudet kokemukset ovat tärkeitä pennun aivojen kehitykselle, edesauttaa oppimiskykyä, muistia ja jopa tunteiden hallintaa. Ulkona liikkuminen on koiralle lajinomaista toimintaa ja siis erittäin tärkeää juuri pienelle pennulle sen ollessa sosiaalistumiskaudellaan. Älä unohda tätä ja älä suotta pelkää viedä rokottamatonta pentua ulos. Varovaisuus toki on aina paikallaan, mutta maalaisjärki on tässäkin asiassa oivallinen. On kuitenkin syytä huomioida pennun ikä ja fyysinen kehitysvaihe, sillä liiallisella liikunalla voi olla pysyviä haitallisia vaikutuksia pennun kehittymiseen. Erityisesti luusiton ja nivelten kehityksessä liiallinen fyysinen rasitus on pahasta. Siksi eri ikäisllä pennuilla on erilaiset liikunnan tarpeet.



8-12 viikkoa vanhat.

Kävely: tämän ikäisten kanssa ei vielä varsinaisesti kävellä. 15-150 metriä lienee  tämän ikäisen kanssa järkevä etenemä. Samalla tulisi pysähdellä ja haisteilla uusia hajuja. Kävelyn yhteydessä tulisi harjoitella hihnakäyttäytymistä ja seuraamista maksimissaan pari minuuttia.

Vapaa touhuaminen: vapaa haistelu ja tutkiminen on pennulle hyvästä. 10-15 lienee hyvä aika, jonka jälkeen pentu varmasti on väsynyt. Tämän yhteydessä voit kutsua pennun muutaman kerran luoksesi ja palkita ruhtinaallisesti.

Hajuleikit: pennun kanssa voi leikkiä namijälkeä tai namiruutua. Pienelle alueelle sirotellaan nameja tai kylvetään taajaan jonoksi. Hajuaisti on koirille ensisijainen aisti, joten sen käyttäminen kehittää pentua ja aktivoi sitä. Haistelu myös väsyttää sitä.

Juokseminen: näin pienen pennun kanssa ei saa juosta. Ainoastaan voi tehdä sen kanssa pieniä juoksupyrähdyksiä. Pentu voi kuitenkin itsekseen juosta niin paljon kuin haluaa.

Hyppiminen ja kiipeäminen: Tämän ikäisen ei tulisi antaa kiivetä yksin portaita tai hyppiä alas sohvalta. Jos on ulkoportaita, niin yksi tai kaksi askelmaa ei haittaa, mutta muuten kiipeäminen ja hyppääminen rasittaa kasvuvaiheessa olevaa luustoa. Kannattaa asentaa portit portaisiin, jos kotona on semmoiset. Jos haluaa  harjoitella esteitä  pennun kanssa, niin riman tulee olla maassa tai ranteen verran sen yläpuolella. Tasapainolaudat ovat hyvä harjoittelualustoja pennulle.

Uiminen: Leikkiminen ja kahlailu matalassa rannassa on suotavaa. Noudot olisi hyvä tehdä rannan suuntaisesti, ei syvään veteen. Pentua ei koskaan saa pakottaa veteen, vaan kaiken tulisi tapahtua pennun aloitteesta. Jos se haluaa uida, niin sen voi hyvin mielin sallia. jos se ei taas halua, niin antaa sen tutustua elementtiin omalla vauhdillaan.

Jahtausleikit: Sen kanssa voi leikkiä kyvyesti jahtausleikkejä pallolla tai rievulla vetämällä kevyitä kaaria maassa.



Vetoleikit: Jos haluat sen kanssa leikkiä vetoleikkejä, niin älä itse vedä. Anna pennun itse vetää omien voimiensa mukaan. Älä ravista lelua.

Käännökset: ei nopeita käännöksiä tai nopeita pysähdyksiä

Muiden koirien kanssa leikkiminen: Koirien tulee olla sosiaalisia ja leikkisiä. Liian rajuleikkinen aikuinen ei ole sopiva leikkikaveri tämän ikäiselle. 10-15 minuuttia lienee hyvä aika leikkitreffeille. Pennun tulisi voida päästä suojaan isoilta koirilta, mikäli haluaa ja samoin toisin päin. Jos leikki käy liian riehakkaaksi, on aika panna pentu rauhoittumaan. Pennun olisi syytä tavata eri rotuisia ja eri kokoisia koiria.

Muista! Tämän ikäinen pentu tarvitsee paljon unta ja lepoa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?