Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Stressi etenemisestä

Kuva
Aina silloin tällöin jokaiselle koirankouluttajalle iskee koulutusstressi. Jokin koulutuksessa ei etene. Koulutukseen tulee takapakkia. Jonkun toisen koira on parempi tai etenee paremmin. Joku on sanonut, että tämän koiran tulisi tässä vaiheessa olla valmis tms. Ei se niin mene. Jokainen on koirakko etenee omalla vauhdillaan ja tyylillään. Siihen vaikuttaa niin koira kuin ohjaaja ja heidän oppimiskokemuksensa. Muistan aikoinaan Eddien (kuvassa yllä) kanssa, kun kaveri kävi näyttämässä omaa puolta nuorempaa pentuaan. Se oli kovin taitava ja meidän herra ei edes istunut ulkona paikoillaan. Stressi oli hetken ihan valtava. Miksi he ja miksi ei me? No he olivat he ja me oltiin me. Hyvä koira siitä Eddiestäkin tuli ja saatiin me VOI1 tulokseksi metsästyskokeista. Harmi vaan, että sairastuin keskivaikeaan masennukseen kuopusta odottaessa, niin Eddien paras aika meni siitä toipuessa. Elämä kuljettaa ja kantaa. Tilanteet vaihtelevat, joten armoa niin itselle kuin muillekin. Sitä tulee va

Hyvä koira?

Kuva
Mikä on hyvä koira? Tätä kysymystä olen pohtinut paljon. Yhtä vastausta ei tähän ole eikä tule, sillä rodut ovat niin erilaisia ja myös harrastajat haluavat erilaisia asioita koiriltaan. Ehkä laajin kaikki huomioon ottava määritelmä olisi hyvälle koiralle seuraava: Sen luonne on hyvä ja sillä ei ole ongelmakäytöksiä Se on kliinisesti terve ja on pitkäikäinen Se toimii hyvin siinä käyttötarkoituksessa, johon se on otettu ja täyttää ne kriteerit, jotka omistajansa on asettanut. Tuollainen koira on helmi . Itseasiassa on vielä jopa jalostuskelpoinen . Käytännössä kaikissa koirissa on jotain, joka ei ole ihan priimaa. Täydellistä koiraa ei ole vielä syntynytkään, mutta kunhan ihminen voisi olla tyytyväinen siihen, mitä on. Hyvä luonteinen koira on kullan arvoinen. Tämä on meidän kultakimpaleemme Anni. Se on jättänyt hyvää luonnettaan  jälkeläisilleen Mikä on hyvä luonne? Tätä pitää jokaisen kunkin rodun harrastajan tykönään pohtia. Itse pidän luonnetta kaikkein kriittisim

Koira kuumenee

Kuva
Työkoiraroduissa jalostus on tasapainoilua ominaisuuksien suhteen. Joskus tai aika useinkin itseassa syntyy koiria, jotka ovat valmiiksi hyvin virittyneitä. Myös ohjaaja voi olla mukana vaikuttamassa koiransa vire- ja stressitilaan kiihdyttävästi. Me haluamme innokkaita työkoiria ja siinä mukana voi tulla myös kuumenevia koiria. Kaikilla ei ole off-nappulaa asennettuna valmiiksi. Hyvä uutinen on, että lähes poikkeuksetta niihin saadaan sellainen asennettua. Loppuihinkin onnistuu yleensä jonkinlainen jarru. Käyttöjalostetuilla koirilla tuskin koskaan on ongelma liian alhainen viretila. Tärkeimpiä asioita metsästäys- ja harrastuskoiran pentu- ja nuoruusvaiheessa on opettaa ne rauhoittumaan. Kun tehdään, niin tehdään ja kun rauhoitutaan, niin rauhoitutaan. Jokaisen koiranomistajan tulisi opetella tuntemaan koiransa viretila ja mitä merkkejä se näyttää stressaantuneena. Viretilan kanssa parasta on, että havainnoi koirastaan, että pystyykö se tekemään vaadittuja asioita. Jos ei kykene,

Pikkumusta kasvaa osa 3.

Kuva
Julkaistu Cockerspanielissa 1/18 Tätä kirjoittaessa Pikkumusta on täyttämässä 8 kk. Pikkupentu vaiheet ovat menneet ohi ja se on suuntamassa kohti teini-ikää. Sen kanssa on tehty kaikenmoista ja on opittu yhdessä monta asiaa. Se on ollut hyvin reipas ja sillä ei ole vielä ainakaan ollut yhtään selkeää pelkokautta. Pelkokaudet ovat tyypillisiä pentuvaiheen kehityskausia. Se ei myöskään ole osoittanut vielä mitään teinivaiheen epävarmuutta. Juoksutkaan eivät ole alkaneet. Sitä on alkanut ulkomaailma kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Niinpä sen ennen niin hyvä luoksetulo on huomattavasti heikentynyt. Niinpä se on tällä hetkellä numero 1. sen koulutussuunnitelmassa. Ilman sen toimivuutta on vaikea tehdä montaa muuta asiaa. Itseasiassa käskystä pysähtyminen on tällä hetkellä paljon paremmassa mallissa. Pennun kouluttaminen on usein sitä, että kun yksi asia saadaan kohdalleen, toinen hajoaa palasiksi joksikin aikaa. Noutohommat menevät luovutuksen osalta hienos

Rauhoittuminen

Kuva
Minulla on todella kiva pentukurssiryhmä ja siellä nousi eilen esiin rauhoittuminen häiriössä. Pohdimme sitä, kuinka koira saadaan rauhoittumaan ja rentoutumaan esim. ostoskeskuksessa. Ennen olisin vastannut niin, että mennään paikan päälle, otetaan hyvää luettavaa mukaan, pannaan koira kiinni penkkiin tms ja ei huomioida lainkaan koiraa. Pois lähdetään, kun koiran on rauhoittunut ja nukahtanut. Muuten hyvä, mutta tässä voi mennä ihan älyttömästi aikaa. Vilkkaammat koirat voivat kestää tuntitolkulla ennen kuin luovuttavat. Ja samalla niiden stressi on korkealla, mikä vaikeuttaa rauhoittumista todella paljon. Toki, jos tämä viedään kunnolla loppuun eli koira nukahtaa, niin aika alkaa puoliutumaan joka kerta. Mutta kun sitä aikaa pitäisi olla... Koko homma menee pilalle, jos ei ole aikaa ja malttia odottaa koiran rentoutumista ja luopumista. Nyt pitkään pohdittuani asiaa, niin tekisin niin, että koiralle opetetaan jo kotona jokin alustan, jonka päällä se rentoutuu. Alusta voi o

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?

Kuva
Edellisessä postauksessa käsittelin parin positiivinen vahvistaminen ja negatiivinen rankaisu. Tässä siis on siis jäljellä se vähemmän kivampi pari eli positiivien rankaisu (positive punishment) ja negatiivinen vahvistaminen (negative reinforcement). Eli P+ ja R-. Positiivinen rankaisu tarkoittaa sitä, että tilanteeseen lisätään jotain epämiellyttävää. Klassinen esimerkki on, että meistä jokainen oppii kerrasta, että kättä ei voi laittaa kuumalle levylle tai kieltä pakkasella metalliin. Se on positiivinen rankaisu (P+), teosta seuraa jotain ikävää ihmisen kannalta. Tätä voidaan käyttää niin ihmisten kuin eläinten kouluttamisessa. Virheestä seuraa rankaisu, joka on ikävä ja näin ollen vähentää käytöksen todennäköisyyttä. Se voi olla tehokas tapa opettaa asioita, mutta miten on eettisyyden laita? Siinäkin on aste-eroja. Mikä voi olla positiivinen rankaisu eläimelle? Se on jotain eläimestä epämiellyttävää. se voi olla ihan mikä vaan ikävä asia lievästä epämiellyttävyyd

R+ ja P-, anteeksi kuinka?

Kuva
Modernissa tieteeseen perustuvassa eläintenkoulutuksessa on useampia hankalahkoja termejä, jotka sekoittavat ihmisen mielen. Minä suorastaan vihasin seuraavia termejä : Varmasti vaikeimmat ovat positiivinen vahviste ja rankaisu ja negatiivinen vahviste ja rankaisu. Käsittelen näitä kahdessa postauksessa, koska ne kulkevat yleensä pareina, joita ilman ei ole toista. Olennaista on oivaltaa, että positiivinen tarkoittaa jonkin lisäämistä eli plussaamista. (Ei siis tässä kohtaa iloista tai miellyttävää) negatiivinen tarkoittaa jonkin vähentämistä eli miinustamista. Jotain otetaan pois. (Ei siis mitään ikävää) Vahvistaminen tarkoittaa sitä, että käytös lisääntyy eli vahvistuu rankaiseminen tarkoittaa sitä, että käytös vähenee Ensimmäisenä käydään läpi positiivinen vahvistaminen (positive reinforcement) ja negatiivinen rankaisu (negative punishment).  Positiivinen vahvistaminen (R+) tarkoittaa sitä, että tilanteeseen lisätään jotain, joka vahvistaa käytöstä. Eli koulutusti

Kriteeri ja sen tärkeys

Kuva
Vedin tänään hallinta ja noutokurssia ja olin ottanut Ninnin mukaan mallikoiraksi. Ninni on hippasta vajaa 9 kk ja noutoharjoitukset ovat menneet tosi hienosti. Niinpä ajattelin, että se sopii malliksi. Kuinka väärässä taas olinkaan (olisi pitänyt ottaa Miina). Esimerkkinouto ei sujunut lainkaan yleisön edessä eikä tunnin jälkeen kun kokeilin yksin sitä. Kriteeri oli liian korkealla koiran sen hetkiseen tilanteeseen. Sitä piti siis laskea. Otimme sitten ihan paikallaan oloa, koska se sillä hetkellä onnistui. Sinällään hauskaa, että samassa tilassa ko. noudon tehtävä on onnistunut oikein hienosti. Niin niiden pentujen päivät vaihtelevat. Kriteeri on se, mitä odotat koiran tekevän. Se asettaminen oikealle tasolle on tärkeää, jotta koira voi suoriutua tehtävästä. Kriteerin taso voi vaihdella paikan ja häiriön mukaan. Sitä voidaan laskea ja nostaa tilanteen mukaan. Oppimisen kannalta on tärkeää, että se on oikealla tasolla. Jokaisen tilanteen voi käyttää hyödykseen, vaikka suunnite