Vanhan koiran hoito ja aktivointi osa 2
Sarjan toisessa osassa ajattelin tutkia vanhan koiran ruokintaa. Kun koira tai miksei ihminenkin vanhenee muuttuvat ravitsemuksellisetkin tarpeet. Koira ei ole enää yhtä aktiivinen kuin nuorena. Myöskään aineenvaihdunta ei ole enää niin nopea. Näistä syistä johtuen seniorikoira saattaa lihoa, mikäli sen ruokintaa ei muuteta. Lihominen voi olla yksi ongelma, mutta ei suinkaan ainoa. Usein ikä tuo mukanaan nivelrikkoa. Ylipaino luonnollisesti on lisärasite vanhan koiran nivelille. Tämän vuoksi seniorin fyysistä kuntoa tulee seurata jatkuvasti. Itse tiedän, että koiran ulkomuodon muuttumisen havaitseminen on vaikeaa ja saattaa vaatia sen, että joku muu siitä huomauttaa. Paino tulee salakavalasti niin koiralle kuin ihmisellekin. Mikäli koiran paino huolestuttaa, niin kannattaa puhua eläinlääkärin kanssa. Syy saattaa olla lihominen tai sitten sillä voi olla jokin hoitoa vaativa vaiva. Myös liikuntaa miettiessä voisi olla hyvä keskustella oman eläinlääkärin kanssa varsinkin, jos koirall