Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Pentuja ja kyyhkysiä

Kuva
Lintukoiran kouluttamiseen tarvitaan riistaa, muuten niitä ei voida kouluttaa siihen standardiin, mikä on toivottavaa. Riistaa voi olla vaikea saada käsiinsä tarvittavia määriä. Meillä oli J-pentujen kanssa mahdollisuus päästä kokeilemaan häiriöharjoittelua viestikyyhkyillä. Viestikyyhkysiä kasvatetaan Suomessakin niin viesti- kuin koirankoulutustarkoituksiin. Viestikyyhkyllä on sellainen etu, että se palaa syntymälakkaansa, kun se päästetään vapaaksi. Näin ollen samaa lintua voidaan käyttää usein. Lisäksi ne on melko helppo totuttaa koiriin. Niinpä Ninni, Juki ja Ukko pääsivät Lotan (Nauravakoira) kyyhkyslakkaan. Ensin niille tuli melko voimakas reaktio ja into, mutta yllättävän nopeasti ne alkoivat tarjoamaan katsekontaktia, istumista ja luoksetuloa, vaikka linnut olivat aivan vieressä. Treenisession idea oli, että pennut oppisivat tekemään yhteistyötä ja luopumaan linnuista. Ja se alkoikin jokaisen kohdalla toimia. Impulssikontrolli olisi tavoitteena. Ukko fokusoi omistajaansa

Pennun kuulumisia ja noudon luovutuksesta

Kuva
On hauskaa, kun on pentu taas pitkästä aikaa. Minä niin nautin pennun kanssa touhuamisesta. Vaikka ne ovat kovin rasittavia välillä, niin osaavat ne myös olla ihania. Aiheuttaa omistajalle päänvaivaa sillä, että miten ne saadan aikuisiksi ilman mitään suurempia kodin remontteja tai harmaita hiuksia. Vaikka harmaita hiuksia minulla on jo toki ennestäänkin. Ninni on sikäli isoisoäitinsä jälkeläinen, että kaikki minkä voi repiä palasiksi, niin myös revitään. Luontainen tarve käyttää suutaan on suuri. Suurempi kuin tässä välissä olleilla pennuilla. Siispä olen kovasti vaivannut päätäni sillä,  että Ninnillä olisi jotain sallittua purtavaa ja revittävää. Siispä olen hankkinut edullisia koirien leluja ja puruluita kasan, että sen aika menisi niiden kanssa eikä meidän talon seinien ja meidän kenkien parissa. Tällaisten pentujen kanssa pitää olla ovela. Jos niillä ei ole sallittua purtavaa, niin ne ne purevat ja repivät kuitenkin jotain. Ja ei meillä suinkaan olla ihan ilman tuhoja pärjä

Eettinen koiran kouluttaminen

Kuva
Eettisyys kaikessa eläinten pidossa on sitä, että huomioidaan eläinten lajityypilliset tarpeet, hoidetaan niitä mahdollisimman hyvin ja kohdellaan niitä arvostaen. Olen pohdiskellut viime aikoina etiikkaa nimen omaan koiran koulutukseen ja testaamiseen liittyen aika paljon. Pitäisi melkein tuottaa tuonne kotisivuille jonkin teksti aiheesta, eikös kaikilla yrityksillä pidä olla eettiset periaatteet? Aihe on myös tapetilla, koska uusi eläinsuojelulaki on lausuntokierroksella. Eläinsuojelulakiehdotus siis asettaa seuraavat kriteerit eettiselle eläintenpidolle. Eläimen viisi vapautta: Vapaus janosta ja nälästä Vapaus epämukavuudesta Vapaus kärsimyksestä, loukkaantumisista ja sairauksista Vapaus lajityypilliseen käyttäytymiseen Vapaus pelosta ja stressistä Siinäpä mietittävää ja prosessoitavaa. Millaista hoitoa eläimeni saavat?  Onko niiden ruokinta kunnossa? Onko niillä aina raikasta vettä kipossa, kun tarvitsevat?  Säilytänkö niitä kesäkuumalla tai talvipakk

The Genius of Dogs

Ajelen paljon autolla ja siinä on luppoaikaa, jota haluan täyttää järkevällä tekemisellä. Mikä olisikaan sen järkevämpää, kuin kuunnella audiokirjoja? No tietenkin se, että kuuntelee äänikirjoja, jotka ovat asiapohjaisia. Kerran kun koirat kiinnostavat, niin Amazonin Audiblesta löytyy melkoinen määrä hyviä ja ehkä myös vähemmän hyviä äänikirjoja aiheesta. Kieli on tietysti englanti, mutta siinäpä lisää haastetta aivoille. Syskyn aikana olen kuunellut monen monta kirjaa, joista ajattelin vinkata teille myöhemmin. Tässä tulee yksi, joka sai  ajattelemaan: Brian Haren ja Vanessa Woodsin The Genius of Dogs - How Dogs Are Smarter Than You Think. Brian Hare  on uudemman polven tutkijoita ja toimii Pohjois-Carolinassa olevan  Duken yliopiston evoluution antropologian professorina. Hän  on myös kognitiivisen neurotieteen laitoksen jäsen. Hän perusti Duken koirakognitiokeskuksen. Brian on julkaissut hyvin paljon artikkeleita erilaisissa tieteellisissä julkaisuissa. Hänen jul