Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Vahvistetiheys - whaat?

Kuva
No niin homma on edennyt peräti neljänteen osaan tarkastuslistasta, mitä pitää tarkistaa, kun koulutus ei etene. Vahvistetiheys (sanahirviö) pitää sisällään sen, että kuinka tiuhaan palkkio (vahviste) tulee harjoitellessa. Uutta asiaa harjoitellessa vahvisteen tulee tulla vähintään 5 sekunnin välein. Eli kun esim. Aloitetaan seuraamisen harjoittelu, niin namin (tässä kohtaa kätevin palkko) tulee tulla koiralle 5 sekunnin välein. Näin koira oppii nopeammin ja sen mielenkiinto pysyy harjoituksessa. Ajatellaan, että jokainen harjoituspätkä on minuutin pituisia, niin koira saa palkan 12 kertaa. Vähintään! Näitä settejä voi ottaa useita pienien taukojen kanssa. Mitä harvemmin palkkiot tulevat uuden nopettelun yhteydessä, niin sitä heikommaksi tulevat tuloksetkin. Kun koira jo osaa asian ja sitä viedään pidemmälle, niin vahvisteetkin voivat tulla harvemmin. Ja useinhan tehtävät ovat ketjuja, joissa seuraava osa vahvistaa edellistä, niin itse toimintakin vahvistaa suoritusta. Olisiko tämä nyt

Ajoitus! Kääk!

Kuva
Kun istun tässä odottelemassa, että lapsi nukahtaa, niin samalla on aikaa kirjoitella blogia. Kännykällä tämä on kyllä melkoisen haastavaa. Virheitä tulee jatkuvasti!  Siis osa 3. asioista, jotka tulee tarkastaa, jos koulutus ei etene kunnolla. Ajoitus! Tämä on kyllä itselläkin usein ihan pielessä. Varsinkin silloin, kun en oikein ole keskittynyt siihen, mitä teen. Fokus pitää pysyä! Erityisen tärkeää ajoitus on, kun käytetään ehdollista vahvistetta. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi naksutinta tai suunaksua tai jotain sanaa, joka kertoo, että palkkio on tulossa! Jos naksauttelee ihan miten sattuu, niin koira ei opi mitään. Sen motivaatio laskee ja koulutuksesta tulee pikemminkin vain  ruokailuhetki. Ajoitus on kriittinen onnistumisen kannalta. Naksauksen tulee tulla oikeassa kohdassa. Mikä se kohta ( kriteeri) on, pitää aina erikseen päättää. Aijoituksesta tulee mieleen myös noudon luovutukset. Jos haluaa palkata luovutuksesta namilla, on kriittisen tärkeää, että se nami kaivetaan esii

Kriteeri, siis täh?

Kuva
Osa 2. Sarjassa tarkistettavat asiat, kun koulutus ei suju: kriteeri. Nykysuomen sanakirja antaa sanalle kriteeri seuraavanlaisen määritelmän: " kriteeri 6  arviointi-, arvosteluperuste, mittapuu, (ratkaiseva) tunnus(merkki), erottava ominaisuus.  Luotettava   kriteeri .  Aitouden   kriteeri .  Laatukriteeri .  Valintakriteeri .  Tapaus ,  joka täyttää   kaikki   masennustilan   diagnostiset   kriteerit ." Kansanomaisesti ajateltuna kriteeri on se, mitä me odotamme eläimen tekevän. Kriteeri voi olla vaikkapa käteen koskettaminen. Kun kriteeri on asetettu oikein, niin koiraa päästään palkkaamaan ja koulutus edistyy. Kriteeri voidaan myös asettaa väärin. Liian helppo kriteeri ei kannusta koiraa oppimaan. Liian vaikea kriteeri taas lannistaa ja estää koiraa oppimasta. Tyypillinen esimerkki on, että koira viedään uuteen paikkaan (vaikkapa ryhmäkurssille) ja odotetaan sen suoriutuvan aivan samalla tavalla kuin kotona. Tämä se kuuluisa "kyllä se kotona osaa"-kohta. Kun ko

Palkkion laatu

Kuva
Postasin Facebookiin  taannoin kuvan, missä oli viisi tarkistuskohtaa, jos koulutus ei etene suunnitelmien mukaan: Tarkastuslista On ollut kohtuullisen vaikea itse painaa mieleen nämä, joten varmaan eivät muillekaan ole kovin helppoja muistaa. Ajattelin pilkkoa nämä vielä viiteen eri postaukseen. Esimmäinen ja ehkä tärkein on palkkion laatu. Palkkion tulee olla koiralle mieleinen ja sellainen, että se sitä myös tavoittelee. Toisin sanoen koira itse määrittää sen, mikä on sille hyvä tai loistava palkka. Usein me ihmiset päätämme käyttää jotain tiettyä ja sitten huomaamme, että koulutus ei etene. Yksi suurimmista syistä, että koulutuksessa on ongelmia on se, että emme tajua käyttää koiralla riittävän mieleistä palkkaa. Mikä se palkkio voisi olla? Vastaus on, että melkein mitä vaan! Ei sen tarvitse olla namia. Koira kyllä kertoo, mikä on sille mielestä, kun vain kokeilee. Jos tuntuu, ettei tiedä, niin voi kokeilla vaikka "palkkiorinkiä". Tämä siis toimii niin, että lait