Luo suhde pentuusi

Kun saat pennun kotiisi, niin se on kuin pieni leikki-ikäinen lapsi. Sillä on samanlaiset tarpeet kuin pienellä lapsella. Se tarvitsee turvallisuudentunnetta ja luottavaisen suhteen ihmiseensä. Niinpä pennun omistajana sinun tulisi tehdä kaikkesi, että pentusi kokee sinut luotettavana ja turvallisena. Sinä luot rajat ja annat rakkautta. Rakastettu koira, jolla on selkeät rajat, on onnellinen koira.

Joskus suhde lähtee vyörymään alamäkeen jo heti alkumetreillä. Varsinkin jos pennun opettaminen rankaisukeskeistä eikä koiralle opeteta oikeaa käyttäymistä, koska "sen kuuluu tajuta". Eikä muuten kuulu. Yhä vieläkin kuulee tarinoita siitä, kuinka pentua läpsitään sanomalehdellä, kun se puree tai sen kuono työnnetään kakkaan, jos se on kakannut sisään. Kysymys kuluu, mitä se pentu oppii siitä? Olemaan purematta? Olemaan kakkaamatta sisälle? Väärin, se oppi väistämään kättä ja kakkaamaan piiloon, koska sen ihminen on epäluotettava. Eihän kukaan enää lyö (toivottavasti) lastakaan, joka villi tai työnnä lapsen päätä kakkaan, kun se tulee väärään paikkaan. Se on väkivaltaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Sama koskee myös pentuja. Yksikään pentu ei opi luottamaan ihmiseen joka on ennalta-arvaamaton ja väkivaltainen. Eikä sen tarvitse olla fyysistä väkivaltaa, henkinen riittää (huutaminen, säikyttely jen.)

Rankaiseminen väärästä toiminnasta saattaa johtaa tuloksiin, jotka eivät ole toivottuja tai sitten ei tuloksiin lainkaan. Rangaistuksen käytöstä  pennun kasvatuksessa: se ei ole hyvä tapa opettaa toimimaan oikein. Otetaan omien lasten kohdalta esimerkki: meillä lapset jättävät toistuvista kielloista huolimatta tavaroitaan lojumaan sinne tänne. Sitten pentu syö heidän kallisarvoisia tavaroitaan.

1. Kiellot eivät toimi (varsinkaan, jos ei ohjata tekemään oikein.)
2. Rankaisu ei toimi. Lukemattomista rikkimenneistä leluista huolimatta eivät korjaa lelujaan lattioilta.
3. Meidän lähestymistapa ei ole toiminut: postiiviset rankaisut (kiellot/hajonneet tavarat)
4. Nalkuttaminen ei kannata, koska sillä ei näköjään pääse postiiviseen lopputulemaan.

Sama koskee myös koiranpentuja: pitää miettiä, että mitä haluamme niiden tekevän ja näyttää se niille. Ohjata oikeaan tekemiseen. Esim. jostain syystä meillä on lapset osanneet jo hyvin pienestä syötyään viedä omat asiansa tiskipöydälle  ja korjata ruuat pois. Tässä kohtaa olemme onnistuneet vahvistamaan oikeaa käytöstä kehuilla.

Monet meistä keski-ikäisistä ja vanhemmista on kasvatettu "ein kautta". Ainakin oma äitini, joka on ollut hyvin rakastava äiti, niin ohjasi meitä lähinnä kielloilla ja päivittelyillä. Mitä opin siitä, oli tekemään salaa, mitä halusin ja en vieläkään oikein osaa kertoa hänelle kaikkia asioita. Piiskaa lakkasin saamasta, kun Ruotsissa tuli voimaan laki lasten fyysisestä pahoinpitelemisestä. Ennen kasvatettiin suorastaan Raamatullisin ottein: San. 13:24 "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa." Onneksi tämä ei ole enää normaalia lasten kasvatusta ja tiedetään, että se on lapsille todella haitallista. Meidän vanhempamme eivät vältämättä tienneet muusta. Omia vanhempiani olivat heidän vanhemmat rankaiseet jopa julmasti. Onneksi omaa äitiäni ei kuvaa sana julma ollenkaan toisin kuin hänen äitiään. Tällaisia asioita hyvä pohtia myös suhteessaan koiraansa. Voiko omassa käytöksessä olla jotain kaikuja vanhoista opeista? Olen omien lasten kanssa pyrkinyt välttämään tuomitsemista ja pyrkinyt kehumaan ja palkitsemaan, kun on mahdollisuus. Kaikenlainen fyysinen käsiksi käyminen on ollut myös lasten osalta täysin kiellettyä. Tämä onkin onnistunut paremmin kuin hyvin (verrattuna omaan lapsuuteeni, jossa nyrkit heiluivat sisarrusten välillä taajaan). Toisaalta joskus huomaan, kun avaan suuni, että "sieltä tulee ulos äiti". Aika näyttää, millaisi heistä tulee aikuisina. Onneksi koirien kanssa tulokset tulevat nopeammin, kun kasvavat aikuisiksi nopeammin. Tuleeko niitäkin kasvatettua "ein kautta"? Olen ainakin omalla kohdalla huomannut, että kyllä tulee. 

Miksi puhun lapsista ja pennuista yhtä aikaa? Siksi, että ne oppivat tismalleen samalla tavalla: omista tekosistaan ja niiden postiivisesta vahvistamisesta. Samat lainalaisuudet toimivat: sitä saa mitä vahvistaa. Tämä on sitä kuuluisaa operantin ehdollistumisen positiivista vahvistamista. Tähän liittyy myös ympäristön hallitseminen ja hellävarainen ohjaus oikeaan. Jokainen pennun omistaja tai vanhempi voi melko paljon vaikuttaa siihen, mitä pennut/lapset oppivat. Voidaan aina estää tekemästä asioita ja johdatella toisaalle sopivampaan ympäristöön tai tekemiseen. Myös ympäristön häiriöitä voidaan yleensä hallita. Tämä toki vaatii ajatelua.

Voiko pentua palkata laumalla/kehuilla/sosiaalisella palkalla/miksi ikinä sitä voidaankaan kutsua? Voi, jos se merkitsee pennulle jotakin. Aina silloin tällöin tulee koulutettavaksi parivaljakko, jolla ei ole kunnollista suhdetta ja pentu/koira ei ole kiinnostunut ohjaajastaan tippaakaan. Tällöin ei kehut ja silitykset paljon pudistele. Ohjaaja ei ole onnistunut luomaan suhdetta koiraansa. Nämä voivat hyvin olla myös spanieleita/noutajia/seisojia eli juuri näitä rotuja, joille yhteistyö tuntuu olevan kaikki kaikessa. Erityisesti ne ovat kuitenkin itsenäisiä rotuja tai yksilöitä. Tai sitten joku on mennyt pieleen ja "bondaus" ei ole onnistunut. Tässä muutamia ajatuksia, joilla voi suhdetta vahvistaa jo ihan pennusta.

1. Ohjaajan tulee tehdä itsestään kiinnostava (palkitseva) keinolla millä hyvänsä
2. Kaikki kiva lähtee ohjaajasta ja ohjaaja kontrolloi niitä.
3. Ruoka tulee ohjaajan kädestä treenin aikana (Ruoka on ensisijainen vahviste. koska syöminen on biologinen tarve, joka on joka koiralla. Koirilla on myös käyttäymistarve tehdä työtä ruokansa eteen.)
4. Lähellä olosta ja katsekontaktista palkitaan
5. Tehdään kaikki asiat yhdessä ja yhdessä olosta tehdään mukavaa
6. Ohjaaja kontrolloi silityksiä ja kehuja eli ei saa tulla kuin "Manulle illallinen".
7. Rakennetaan positiivista pääomaa yhdessä ololle niillä keinoin, jotka toimivat ko. koiralle. Toiselle koiralle toimii yhdet palkat ja toiselle toiset.
8. Jos koira väistää ohjaajaa, niin ohjaajan tulee tehdä kaikkensa, että saa koiran luottamaan itseensä.

Miksi minä tätä kaikkea kirjoitan? Siksi, että kaikenlainen kasvattaminen vaatii aivotyötä ja sitä, että tietää, miten viedä asiat niin, että tulee positiivinen lopputulema. On syytä pohtia monenlaisia asioita niin itsestään kuin koirastaankin. Aina ei voi onnistua joka asiassa, mutta tietoisuus parantaa onnistumisen mahdollisuuksia. Jokainen pentu on mahdollisuus tehdä asiat paremmin ja onnistua paremmin. Virheitä tulee, mutta kun perusturvallisuuden tunne ja luottamus on kunnossa, niin kaiken pystyy korjaamaan. Mieti siis tarkoin, mitä pentusi kanssa teet. Joskus se on helpompaa ja joskus vaikeampaa.

Oli muuten vaikeaa "panna paperille" näitä ajatuksia. Jos tuntuu kovin sekavalta, niin varmaankin johtuu juuri siitä, että jäsentäminen oli niiiin hankalaa.

Mukavaa viikon alkua!

Ulla