Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Metsästys- tai muiden harrastuskoirien ensiapupakkaus maastoon

Kuva
Metsästyskausi on kuumimmillaan ja tänä syksynä varsinkin on tuntunut, että meidän puskaohjusten silmät ovat olleet kovilla. Ovat kolunneet kaiken maailman puskat ja ojanpohjat. Tuloksena on ollut yksi tulehdus ja lopputtomasti roskaa silmissä. Tässä urokseni Eddien silmät jahdin jälkeen. Koirien varusteisiin kuuluu vakiona siis silmähuuhde . Sillä huuhdotaan silmät päivän päättyessä ja tarkastetaan, ettei sinne jää mitään vaurioittamaan silmää. Vesi ei ole oikea aina silmien huhtomiseen. Kirvelehän se meidän omissakin silmissä. Lisäksi varmuuden vuoksi varusteissa on eläinlääkärin määräämiä silmätippoja. Nämä tyypit mennä viuhtovat niin vauhdilla, että väkisinkin tulee nirhaumia ja haavojakin välillä. Siksi ensiapupakkaus on erittäin hyvä kuljettaa mukana. Näitä voi sitten matkan varrella täydentää. Meidän pakkauksessa on myös vuotoa tyrehdyttävää suihketta, jolla saa nopeasti tilanteen hallintaan. Näiden lisäksi koirille on pyyhkeet ja manttelit , jotta p

Hiljaa!

Kuva
Tässä on eräs teksti, jonka kirjoitin vuosia sitten.  Hiljaa! "Voitaisiko ajatella, että olet hiljaa tilanteessa?"  Näin sanoi eräs kouluttaja minulle. Taisi olla noudosta kyse, mistäpä muusta juuri minun ollessa kyseessä. Kaiken kaikkiaan hiljaisuus ja rauhallisuus ei ole olleet hyveitäni tähän mennessä. Kuumilla ohjaajilla on kuumia koiria. Tämä on fakta, joka on auennut minulle pikkuhiljaa. Itseasiassa minun piti makustella kaikenlaisia erähenkisiä tilanteita koirien kanssa tässä kolumnissa. Koen kuitenkin oppineeni tänä syksynä aika paljon koiran kanssa touhuamisesta ja ennen kaikkea koiran ohjaamisesta. Aion siis pohdiskella sitä tässä lähemmin, mutta voi olla, että ennen loppua palaan erähenkisiin tapahtumiinkin ihan kaikkien iloksi. Millainen on hyvä koiran ohjaaja? Itse ihailen suunnattomasti eräitä oman harrastukseni huippuja. Mikä heitä yhdistää ennen kaikkea? Rauhallisuus! He ovat vähäeleisiä ja pyrkivät hyvin hiljaiseen toimintaan. He näyttä

Luoksetulo pillillä

Kuva
Luoksetulo pillillä Pilli on jokaisen koiran omistajan perusvaruste, joka olisi syytä hankkia. Miksi? Sillä on helppo hallita koiraa. Kunnolla pilliin ehdollistettu luoksetulo takaa hyvän luoksetulon tilanteessa kuin tilanteessa. Ja toimiva luoksetulo on melkein elinehto koiran kanssa. (Koiran voi myös opettaa pysähtymään vihellyksestä). Luoksetulo pillillä voi olla vaikka kaksi lyhyttä tai lyhyiden vihellysten sarja. Sen tulee olla aina sama. Harjoittelu aloitetaan välittömästi, kun pentu tulee taloon. Ruoka-aikojen yhteydessä koira kutsutaan syömään pillillä. Tarkoitus on, että luoksetulo liitetään johokin miellyttävään. Tällöin halu tulla luokse kasvaa. Kun pentu kasvaa, niin harjoitukset siirtyvät ulos ja vaativuus kasvaa vähitellen. Ja ei kutsuta pentua luokse, jos sillä on mielenkiintoista tekemistä. Silloin mennään hakemaan pentua. Palkan tulee olla jotain sellaista, mitä koira arvostaa: kehuja silityksiä ja rapsutuksia leikkiä vapaana juoksemista noutoj