Voiko nouto-ongelmat johtua palkkion laadusta?

Palkkio on se, mitä koira milloinkin haluaa. Se ei ole sitä, mitä ohjaaja haluaa sen olevan. Mitä palkkio voi olla?

  • namit
  • kehut
  • silitykset, rapsutukset
  • pallon heitto
  • lelut
  • vetoleikki
  • ohjaajan huomio tai katse
  • leikki ilman leluja
  • juokseminen
  • koira saa tehdä jotain siitä hauskaa
  • haisteleminen
  • uusi tehtävä (esim. noutaminen, riistan etsiminen jne)
Mielenkiintoista on se, että monet koirat eivät halua silityksiä tai rapsutuksia, kun ovat töissä tai oppimassa uutta. Kuitenkin ohjaaja usein niitä tarjoaa. Tämän havainnon olen tehnyt monesti omien koirien kanssa. Tästähän luonnollisesti seuraa, että sitä ei voi käyttää palkintona. Tai voi, mutta ei se oikein tahdo toimia.

Olen pohdiskellut, että jos olisin tämän tajunnun silloin n. 8 vuotta sitten urokseni ollessa pentu, niin olisin säästynyt monelta tuskalta. Sitkeästi uskoin, kun viisaat minulle kertoivat, kuinka noudosta tms. palkataan koira. Tein mm. satoja noutoja sen kanssa kodinhoitohuonessa se ollessa aivan pieni. Palkkiona oli rapsuttaminen. Se mitä en tajunnut oli, että sen omimishalu vaan kasvoi ja kasvoi. Ja näin meille tuli luovutusongelmia. Tästähän en lainkaan yllättynyt, koska niitä oli ollut kaikilla edellisilläkin koirilla. Syyllinen luonnollisesti katsoi peilistä. Jos olisin silloin jo tajunnut, että vahvistaminen koiralle mieleisellä palkalla oli tärkeää, niin ei olisi ollut mitään ongelmia.

Eddie pentuna

Eddien ollessa nuori koira se juoksi halkaisijaltaan 20mm ympyrää ympärilläni dami suussa. Ympyrän koko pieneni koko ajan kyllä. Lopulta päädyimme tilanteeseen, että sain siltä damin/tai riistan aina nappaamalla, kun ympyrä muuttui ohijuoksuksi. (Sillä on SPME VOI1 tällä menetelmällä). Luovutus oli yhtä hässäkkää ja siitä oli rauhallisuus kaukana. Olin kuitenkin "tyytyväinen", sainhan siltä riistan pois aina, kun halusin.

Ajan mittaan tämä on ruvennut ärsyttämään ja olenkin vuosien vieriessä opettanut sen tulemaan istumaan eteeni luovuttamaan. Tämä tosin ei vieläkään ole ärsykekontrollissa. Voisi hyvin olla, ellei sillä olisi niin pitkä historia siitä dami suussa viipottamisesta.


Eddie vähän isompana

Jos nyt Eddie olisi pentu, niin istuisin sen kanssa siellä kodinhoitohuoneessa ja en heittelisi lainkaan. Opetteisin sen istumaan edessäni ja ottamaan pentudamin kädestä ja palkkaisin namilla, sekä antaisin damin takaisin. Näitä tekisin kunnes luovutus olisi automaatio. Oikeastaan tekisin sen taakse päin ketjuttamalla kokonaan. Ja palkkaisin namilla. Koska tiedän, että se palkka käy sille aina. Sille käy myös toinen noutoesine. Itseasiassa se on niitä tyyppejä, jolle käy melkein mikä vaan. Paitsi rapsutus ja silittely. Ne käy sitten, kun hommat on lopetettu.

Eddie oli nyt esimerkki omista kokemuksistani. Viimeisin onneksi on aina tuonut käteen, mutta onkin opetettu eri tavalla. Nouto-ongelmihan on toki monenlaisia, muttä väitän, että palkkion laadun ollessa kohdillaan, monet voidaan estää tai korjata kokonaan,

Muista aina tarkastaa palkkion laatu! Tässä nämä palkkiot toisin päin ajateltuna:

  • namit eivät ehkä kelpaa koiralle lainkaan tai sitten ne eivät ole riittävän haluttuja. Etsi paremmin maistuva tai kokeile muuta palkitsemistapaa
  • kehut eivät kaikille toimi lainkaan, varsinkaan jos koiraa ei kiinnosta ohjaaja ja hänen kanssa työskentely
  • silitykset ja rapsutukset eivät usein toimi, koska koira ei halua, että siihen koskaetaan, kun se on työssä. Ethän itsekään tykkää, että joku rupeaa rälpäämään, kun koitat keskittyä.
  • pallon heitto saattaa hyvinkin kuumentaa sopivan yksilön aivan yli. Tunne koirasi.
  • vetoleikki samoin
  • ohjaajan huomio ja katse toimii vain, jos koira on sitä vailla
  • leikki toimii vain, jos koira siitä innostuu
  • juokseminen toimii vain, jos koiralla on kova into siihen juoksemiseen. Jos sitä ei ole, niin luonnollisesti sekään ei toimi palkkana.
  • Hauskan tekeminen toimii aina!
  • haisteleminen, jos koira on siitä kiinnostunut, mutta siinä saattaa myös vahvistua eitoivottu käytös, mikäli jatkuva haistelu ei ole toivottua.
  • uusi tehtävä, monille toimii hyvin varsinkin siinä vaiheessa, kun koira suurin piirtein tietää, mitä siltä halutaan. Vaikeaa palkita tällä, jos koira ei vielä osaa temppua.
Tässä me viime kesänä:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?