Hyvä kouluttaja ja millaista kurssia itse toivoisin?


Kysymys kuului siis noin! Kouluttajalla tarkoitin siis kurssin vetäjää en niinkään koiranohjaajaa. Olen tässä pitkin vuotta suoritellut eläintenkouluttajan ammattitutkintoa ja sitä kautta mietiskellyt, että millainen on hyvä kouluttaja. Nämä ovat tulleet mieleeni:

  1.  Hän omaa monipuolisen "työkalupakin", josta voi ammentaa apuja ohjattavilleen.
  2. Ei ole yhden asian mies/nainen. Tarkoitan tällä sitä, että ymmärtää ja hyväksyy, että tapoja kouluttaa monenlaisia.
  3. Osaa sanoa asiat suoraan, mutta kauniisti. Tämä mielestäni erittäin tärkeä taito. Olen joskus pahoittanut mieleni pahastikin, kun palaute ei ole ollut asiallista. Diplomatian taito on tärkeää.
  4. Ei käy käsiksi toisen koiraan. Mikään ei oikeuta vierasta ihmistä koskemaan toisen koiraan kovakouraisesti. 
  5. Ottaa vastuun metodeistaan ja katsoo, että ohjattava voi ja osaa soveltaa niitä omassa koulutuksessaan. Se tapa, millä itse kouluttaa, voi olla sellainen, ettei toimi muilla.
  6. Hyväksyy sen, että muilla ei ehkä ole samanlaisia tavoitteita, kuin itsellään ehkä on.
  7. Ei väheksy rotuja tai linjoja
  8. Todella katsoo koiraa ja ohjaajaa.
  9. Varmistuu, että jokaisella koulutettavalla on jotain kotiinviemistä tunnilta.
  10. Osaa perustella ja ehdottaa asioita
  11. ottaa eläinsuojelulliset näkökohdat huomioon.
  12. Hankii uutta tietoa koko ajan ja tuntee tieteen kehityksen asiassa.
  13. Osaa itse kouluttaa koiran siihen lajiin, mitä kouluttaa.
Aika pitkä lista tuli. Mielestäni näitä asioita tulee pohtia jokaisen, joka kouluttaa jossain koulutuksessa. Itse olen kova pohtimaan kaikenlaisia asioita. Ehkä jopa liikaakin tulee mietittyä asioita. 

Millaiseen koulutukseen haluaisin itse mennä? Stokkea haluaisin päästä katsomaan joku kerta.

Lisäilin hieman koulutuksia tuonne verkkokauppaan (klikkaa kuvaa): Eli siis lähinnä ovat lintukoirille tarkoitettuja koultuksia, jotka perustuvat positiiviseen vahvistamiseen.

nouto ja tottelevaisuukoulutukset lintukoirille

Ulla

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?