Stressi etenemisestä

Aina silloin tällöin jokaiselle koirankouluttajalle iskee koulutusstressi. Jokin koulutuksessa ei etene. Koulutukseen tulee takapakkia. Jonkun toisen koira on parempi tai etenee paremmin. Joku on sanonut, että tämän koiran tulisi tässä vaiheessa olla valmis tms. Ei se niin mene. Jokainen on koirakko etenee omalla vauhdillaan ja tyylillään. Siihen vaikuttaa niin koira kuin ohjaaja ja heidän oppimiskokemuksensa.

Muistan aikoinaan Eddien (kuvassa yllä) kanssa, kun kaveri kävi näyttämässä omaa puolta nuorempaa pentuaan. Se oli kovin taitava ja meidän herra ei edes istunut ulkona paikoillaan. Stressi oli hetken ihan valtava. Miksi he ja miksi ei me? No he olivat he ja me oltiin me. Hyvä koira siitä Eddiestäkin tuli ja saatiin me VOI1 tulokseksi metsästyskokeista. Harmi vaan, että sairastuin keskivaikeaan masennukseen kuopusta odottaessa, niin Eddien paras aika meni siitä toipuessa. Elämä kuljettaa ja kantaa. Tilanteet vaihtelevat, joten armoa niin itselle kuin muillekin. Sitä tulee vahingossa ladattua paineita niin itseensä kuin treenikavereihinkin.

Nyt meillä on taas pentu. Ninni on Eddien tyttärentyttärentytär. Tunnen välillä hienosta kiristymistä takaraivossa, kun suunnitelmat eivät etenekään samalla tavalla kuin piirustuspöydällä. Tiedän, että niin käy väistämättä, mutta kuitenkin se jollain tasolla ahdistaa. Ei kuitenkaan niin pahasti kuin aikoinaan. Nykyisin treenaaminen ei ole samanlaista verenmaku suussa toimintaa kuin kenties aikaisemmin oli. 

Ninnillä on nyt samanlainen "en tajua noutamisesta yhtään mitään"-kausi, kuin isoäidillään Miinalla oli teininä. Silloin ratkaisuna oli, että nouto jätettiin kokonaan jäihin kolmeksi kuukaudeksi. Nyt taidan kuitenkin edetä toisella tavalla. Aion olla ovela (hehe): päätän tilanteen aina jotenkin omaan voittoon. Eilen maastossa piilotettu dami ei kiinnostanut lainkaan. Ei kiinnostanut myöskään etupihalla eikä eteisessä. Sen sijaan WC:stä käytävän yli makkariin onnistui täydellisesti. Syyt ovat tässä:

1. Se on tottunut siihen, että sen kanssa treenataan siellä. (Koska se on ainoa häiriötön paikka koko huushollissa.)
2. Se ei ole yleistänyt noutoa muualle. Tämän tietää siitä, että ei tunne käskyä muualla. Katsoo vaan pää vinossa ymmällään.

Niinpä meillä alkaa 20x20x20 harjoittelu, jossa treenataan siis toistot x paikat x häiriöt. Aloitamme paikoista. Toivon, että lumet sulavat etupihalta asap, niin päästään ulos treenaamaan. Nyt se on niin liukas, että ei ole kiva treenata siellä. Kun lumet ovat poissa, niin treenaamisesta tulee paljon mielekkäämpää. Tunnustan, että talvi vie treenimehut minusta. Alla on video, jossa Ninni poimii minulle damia. Olisi pitänyt tajuta lopettaa ajoissa (helmasyntini). Kuuluu oikein, kuin ääni kiristyy, kun homma ei menekään ihan putkeen. Paikka on uusi treenihallimme.

Pitäisi muistaa, että koira elää nyt teinivaihettaan. Joskus se on vaan niin haastavaa...

Hyvää pääsiäistä!

Ulla

Ps. Jos joku ihmettelee, että miksi teetän Ninnillä noin yksinkertaista harjoitusta, niin syy on se, että sille ei tässä vaiheessa voi heittää (paitsi veskistä makkariin 😛). Se käy vain nuuskaisemassa ja lähtee muualle. Ei pidä tehdä sellaista, joka on tuomittu etukäteen epäonnistumaan.