ilman kriittikkiä ei voi kunnolla kehittyä!

Taasen tuli viikonloppuna huomattua, että pitää treenata jonkun kaverina välillä. Yksinään kun painii asioiden kanssa, niin sitä helposti kiertää samaa polkua, eikä ehkä näe yksinkertaisiakaan ratkaisuja. Vaikka kuin kuvittelisi osaavansa, niin siltikin jonkun tuoreet silmät ovat hyödyksi kouluksessa. (Erikoisesti sanottu tuo edellinen lause, mutta toisen apu yleensä vie eteen päin.)

Harjoittelimme Eddien kanssa ketjua, jossa ensin pitää tehdä voltti, sitten laittaa lelu laatikkoon, mennä makaamaan alustalle, tulla luokse ja istua kesken matkan ja lopuksi päättää ketju perusasentoon.  Eddie on ilopilleri, joka kanssa treenatessa on vaikea olla nauramatta. Sillä helposti nousee kierrokset kovin korkealle. Olen "aina" tiennyt, että treenit alkavat rauhoittumisella ja hyvällä suunnitelmalla. Kuinka vaikeaa se kuitenkin on muistaa omalla kohdalla? Ja kuinka palkkion muuttaminen saattaa edistää huikeasti koulutusta?



Alla Eddie laittaa lelua "koriin" ja se palkaksi noudon ja leikin. Tätä en tajunnut aikaisemmin käyttää... Siihen tarvittiin toisen silmäparin omistajan vinkki. (Ja ennen tuota en muistanut rauhoittaa tilannetta, vaan lähdin heti säheltämään kouluksen kanssa. Sehän meni sitten sinne tänne sinkoiluksi meidän molempien osalta.) Onneksi on apulaisia! Kiitos erityisesti Heinille koutsaamisesta!


 

Tässä koutsaan Heiniä ja Toivoa:


Toivo on kehittynyt huimasti!


No mitäpä, jos ei tykkää tai kestä toisen krittiikkiä? No sitten asiat ovat melko huonosti. Ilman asiallista krittikkiä ei voi nimittäin kehittyä. Pitää pystyä menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, koska muuten ei voi oppia. Muistan aikoinani, kun opettelin koiran koulutuksen alkeita, niin oli todella vaikeaa pyytää apua ja oli noloa mennä kouluksiin tai, kun ei itse osannut ja koirakin teki kaikenlaista kamalaa... Siinä sitten jouduin tekemään tiukan kehityskeskustelun itseni kanssa ja kysyin, että haluatko sinä oppia kouluttamaan koiria? Tai haluatko sinä toimivan koiran? Vastaus tietysti oli, että kyllä haluan oppia ja kyllä haluan toimivan koiran.

Siitäpä sitten lähti erilaisiin koulutuksiin ja kursseille osallistuminen ja myös kavereiden kanssa harjoitteleminen. Kyllä, siitä myös lähti kehittyminen. Kuten olen useasti sanonut: Se ei ole noloa, että ei osaa. Se taas on, ettei pyydä apua, vaikka sitä tarvitsee. Apua saa, kun sitä pyytää. Auttajat eivät yleensä naura, jos toinen ei osaa. Mikäli he niin tekevät, niin silloin saapasta toisen eteen ja toiselle kouluttajalle. Se nimittäin on asiatonta ja "ammattitaidotonta" (usein nämä meidän kouluttajat eivät mitään ammattilaisia ole).

Muistan kyllä, että olen saanut rumaakin krittiikkiä, josta on tullut todella paha mieli. Tämä on aiheuttanut sen, että en enää ole mennyt sen antajan koulutettavaksi.  On kuitenkin opeteltava erottamaan aiheellinen kritiikki ja aiheeton ilkeys toisistaan. Usein suoraan sanotut asiat tulevat kuitenkin parasta tarkoittaen.

Olen myös opetellut olemaan välittämättä muiden mielipiteistä ja ottanut opikseni sen informaation, minkä olen irti saanut. Aina kuiten jotakin saa ja joskus ne defenssin aihettaneet kommentit ovat olleet oikeassa. Joskus on jopa joutunut juomaan pullollisen punaviiniä ennen, kuin on kyennyt nielemään kritiikin.

Olen aina koittanut olla korrekti, kun olen antanut ehdotuksia koulutuksessa. Se tuntuu olevan melkoinen taiteen laji: sanoa ystävällisesti ja rakentavasti suoraan.

Tiedätkö, että aina ei onnistu ihan joka asiassa. Tässä heitän Heiniä lelulla päähän:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!