Saat juuri sitä, mitä vahvistat

Kävipä tässä taannoin hiukan hassusti: olin ilmoittanut koiramme Miinan cockerspanieleiden omaan SPME-kokeen mestaruuskokeeseen. Minulla ei ole ollut aikaa Miinan hiomiseen, koska opiskelu, yrittäjyys, työnteko (kyllä kaksi työtä!) ja perhe ovat vieneet tehokkaasti aikaani. Tiesin, että Miina on saanut vapaasti kehittää hakuaan viime aikoina, joten odotukset eivät olleet korkealla. Niinpä samana lauantaina satutin selkäni, sain 200 euron ylinopeussakon ja VOI3 tuloksen perään menevällä koiralla. Ei kahta ilman kolmatta. Harmitti kyllä kovasti!

No mutta: sitä saa, mitä vahvistaa. Sitä ei voi kiistää. Koko syksyn koira on saanut tehdä ihan mitä haluaa. Jos haluaa menestyä, niin tämähän ei ole se resepti, millä se tapahtuu. Jos on tavoitteita, niin niiden eteen on työskenneltävä ja suunnitelma on oltava. Näinhän ei meillä ole ollut. Toisaalta sanottakoon muutenkin minusta, että suuri kunnianhimo ja voittamisen tahto eivät ole olleet minun elämässäni kovin määrääviä tekijöitä. Osallistuminen on ollut aina tärkeämpää kuin voittaminen ja se näkyy kyllä. (Hauskasti minä olen ainoa meidän perheessä, jolla ei ole voittamisen tahtoa: kaikilla muilla on huvittavuuteen asti korostuneena. Usein saan ihan yksin istua lautapelin äärellä, kun muut ovat vetäneet herneen nenäänsä.)

Olen viime aikoina pohtinut sanaa ärsykekontrolli. Tämähän tarkoittaa sitä, että jokin asia (vaikka ylösajoon pysähtyminen) on treenattu niin, että se tapahtuu aina samalla tavalla, vaikka ympäristö tai häiriö on mikä tahansa. Niin kauan kun näin ei käy, niin ollaan harjoittelumoodissa. Esimerkiksi Miinan kanssa pysähtymistä ei ole harjoiteltu ärsykekontrolliin. Sen pysähtyminen on aina ollut sellainen levoton (virhe!). Vanhojen sääntöjen aikana se ei olisi ollut niin paha, mutta nämä uudet eivät anna yhtään anteeksi. Miinan tullessa meille, meillä oli puolivuotias vauva ja koiran piti itse asiassa mennä sijoitukseen. Se aika, mikä olisi pitänyt treenata jo kunnolla, meni hukkaan kaiken maailman ihmeelliseen vatulointiin ja väsymykseen. Yllättävän hyvä siitä tuli kuitenkin, vaikka elämä oli tuolloin melkoista häröilyä siitä, että mitä se kanssa tehdään ja minne se menee.


Jos kisakoiraa miettii, niin kannattaa todellakin miettiä tarkaan ne käytökset, jotka haluaa luotettaviksi (eli ärsykekontrolliin). Sillä ne ovat sittten niitä, joihin pitää investoida suunnittelua, aikaa ja toistoja. Fakta on kuitenkin se, että ihan jokaista asiaa ei voi treenata niin varmoiksi, sillä kenellä on resursseja siihen? Olen itse valinnut Ninnille pysähtymisen ja luovutuksen, joita treenaan eniten. Muut jääköön hieman vähemmälle. Minun resurssini eivät näytä kasvavan tässä tulevaisuudessa...

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ulla

Ps. Kevään kurssit ovat jo melko pitkälle myynnissä: kliks!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!