Pieni kertomus anteeksi antamisesta...

Aloin kirjoittamaan tänään, koska viime viikonloppuna olin kuuntelemassa kun Jessica Aschberg oli luennoimassa lauma käyttäytymisestä. Olin suuresti vaikuttunut Jessican tyylistä puhua, samoin kuin hänen erittäin vahvasta ja elämänmittaisesta kokemuksesta elää koiralauman keskellä. Kun nyt olen seurannut oman koirani käytöksiä ja käyttäytymistä eri tilanteissa, niin olen huomannut, että olen itse se, joka eniten sotkee tilanteita. Pitäisi muistaa usein palata siihen ajatukseen, että mistä on milloinkin kyse ja miten asian voisi yksinkertaistaa. Palata miettimään asioita enemmän koiran näkökulmasta ja jutella enemmän omien koirien kanssa. Olla se kuuntelija. Mitä koira milloinkin haluaa ja tavoittelee ja jos se kokee jonkun asian epämiellyttäväksi, niin mikä mahtaa olla syy. Onko syynä ohjaajan käytös vai palkan laatu, vai se, että asiaa ei ole tarpeeksi harjoiteltu. Vaiko se, että tunnetila on toisella tai molemmilla huono. Näistä asioista on loppupeleissä aina kyse, kuten myös siitä että olenko kuunnellut koirani pieniä eleitä, pieniä viestejä, vai ollut vain se, joka puhuu, mutta ei kuuntele.


Tänä aamuna tein asioita harvinaisen hyvällä mielellä ja erittäin yksinkertaisesti ja tulos oli silminnähden erilainen koira. Eilen illalla vahvistin molempien koirien omaa nimeä (!), en pyytänyt mitään, en odottanut mitään. Sanoin vain nimen ja kun koira sen kuuli, annoin vahvisteen. Tänä aamuna sitten menin lenkille koirien kanssa ja tunne niiden vapaana pitämisestä oli vahva. Mieli oli hyvä ja itsevarma. Kävelimme kaikki yhdessä, koirat pysyttelivät jostain syystä vapaana lähelläni ja aina silloin tällöin sanoin jonkun koiran nimen. Tähän väliin täytyy sanoa, että yleensä toinen koira ei ole vapaana ikinä, koska yhdessä koirat riehaantuvat niin, että korvat eivät kuule mitään. Pidän usein yhden kiinni, jotta kontrolli säilyisi. Koko lenkin ajan alusta loppuun koirat saivat juosta vapaana, mutta tänään ne eivät lähteneet minnekään. Oliko syy minun vahvassa tunteessa, että ne eivät lähde minnekään, vai sitten eilisen illan harjoitukset auttoivat niitä olemaan paremmin kuulolla, tai ehkäpä ne aistivat, että minä kuulen niitä ja ”keskustelimme” enemmän. Jokatapauksessa muutos koirissa oli valtava ja muutos omassa käytöksessä loppupeleissä aika pieni ainakin ulospäin. Sisälläni tunne muutoksesta oli suuri.



Oman tunnetilan merkitystä ei tulisi ikinä aliarvioida. Sillä on todella suuri merkitys ja usein ohjaajan tunnetila onkin esteenä koirien käytöksen edistymiselle. Ohjaaja on osa omaa laumaansa ja jos yksi laumasta voi huonosti, niin koko lauma voi huonosti. Huonolla voinnilla tarkoitan sitä, että lauma ei ole balansissa. Sairas yksilö ei ole luotettava ja erityisesti sairas yksilö saattaa herkästi yli-tai alireagoida asioihin, mikä taas aiheuttaa eripuraa lauman sisällä. Tai se saattaa tehdä virhearviointeja. Molemmissa tapauksissa käytös ei ole loogista, eikä näin ollen luotettavaa. On ohjaajan vastuu voida hyvin ja varmistaa, että muutkin voivat hyvin, ennen kun alkaa kouluttamaan koiriaan. Eihän kukaan kouluta koiraansa, jos se on esim. loukkaantunut fyysisesti, eikä pääse liikkumaan. Mutta sama asia pitäisi olla henkisesti loukkaantuneiden laumanjäsenten kanssa. Laumaeläimillä tunnetila on erittäin tarttuva. Kun vain muistaisi tehdä pyytämistään asioista tarpeeksi yksinkertaisia koirille ja erityisesti kuunnella miten ne vastaavat siihen, niin syntyisi enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota koiran ja ohjaajan välille. Ja näin saisimme hyvän kiertämään. Suhde koiraan paranee, kun se huomaa, että ohjaaja ottaa sen huomioon ja lukee koiransa eleitä ja opettelee kuuntelemaan, että mitä ne eleet viestivät ja tarkoittavat. Eleiden tulkitsemisen kautta pääsemme kiinni koiran (tai minkä tahansa eläimen) sen hetkisestä tunnetilasta, jolloinka pystymme ottamaan tunnetilan huomioon sekä koulutuksessa, että kaikessa koirien kanssa toimimisessa. Viikonlopusta jäi vahva hyvä tunne, sekä tunne siitä, että vaikka olen tehnyt lukuisia virheitä kouluttajana, niin aina pystyn korjaamaan asian palaamalla tähän hetkeen, ja jatkamaan paremmin ja hyvällä mielellä tässä ja nyt. Virheet kuuluvat elämään ja niitä tekee kaikki vauvasta vaariin, sekä amatööristä ja guruihin. Ja jotta pystyy unohtamaan menneet negatiiviset tunteet, niin ensin niistä on päästettävä irti ja siihen auttaa itselleen anteeksi antaminen.

Ilon kautta tulevaan viikkoon!

Heini

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!