Pentubileet

Pentujen sosiaalistaminen kasvattajan luona on supertärkeää. Mitä paremmin kasvattajat ovat sen sen tehneet, sitä helpommalla pennunostajat pääsevät. He ovat ostaneet pennun, jolla on jo erittäin hyvät eväät elämään. Olot kasvattajan luona vaikuttavat perustavaa laatua olevasti koiran koko elämään.

Puppy Culture-konseptiin kuuluu myös Puppy Partyt eli pentubileet. Kasvattaja kutsuu kotiinsa pennuista kiinnostuneita ystäviä ja/tai tulevia pennunomistajia ja he yhdessä käsittelevät pentuja ja harjoittelevat niiden kanssa. Sitten seurustellaan ja kahvitellaan sen jälkeen. Pennut saavat paljon hyviä kokemuksia eri ihmisistä ja asioista. Ja mikä on hyvä, niin tottuvat tekemään yhteistyötä eri ihmisten kanssa.

Järjestin pentubileet meidän J-pennuille viikko sitten sunnuntaina. Onneksi sattui olemaan kaunis päivä, niin saatoimme olla ulkona. Olin järjestänyt neljä rastia pennuille (kuvat tyttäreni Sonja Ruistola 10v.):

Tasapainolauta

Silta


Putki

Pöydällä oleminen ja tutkiminen

Harjoitukset oli ajateltu niin, että oli erilaisia alustoja, ja jännittäviä tilanteita. Itse välineillä ei niinkään ole väliä. Tasapainopainolautua on erinomainen harjoitelltulu asulta, joska epätsaisievat ja heiluvat pinnat ovt koiralle jänniä. Silta taas muodosti toisenlaisen jännän tason, vaikka korkea ei ollutkaan. Tein sen ihan itse😜. Tunneli taas kannustaa yhteistyöhön ja toimii luoksetuloharjoituksena. Ja eläinlääkärin pöydälle joutuvat kaikki koirat, joten sitä harjoiteltiin kanssa. Onneksi oli vanha trimmauspöytä jäljellä näyttelyharrastusajoista. 

Tarkoituksena oli antaa erilaisia kokemuksia pennuille. Ainoastaan putki oli entuudestaan tuttu. Pennut olivat hyvin reippaita ja piha raikasi naurua. Uskon tämän olleen meille kaikille hyvin mieleinen kokemus. Ja pennut saivat paljon kokemusta tulevaisuutta varten. Alla Ninni tekee harjoituksia isänsä Nanon omistajien kanssa.



Ninni

Pennut ovat jo melkoisia riivöitä!

Ulla

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!