Testaaminen

Olen viime aikoina miettinyt (taas) koirien jalostamista. Näillä näppäimillä tulee 15 vuotta ensimmäisen pentueeni syntymisestä. Viisi suloista mustaa näyttelylinjan cockerspanielia syntyi pieneen "opiskelijaluukkuumme" Tikkurilassa 29.6.2001. Vähänpä tiesin vaikka olin juuri suorittanut kasvattajan peruskurssin. Tuolloin en oikein edes vielä tiennyt, millaisia koiria haluaisin kasvattaa. Kivoja, terveitä, perhekoiria varmaankin lähinnä oli ajatuksena.


                                                Nana pentujensa kanssa

Tuolloin aihe ei tuntunut kovin vaikealta eikä mielestäni voinut edes olla kovin vaikeaa. Pannaan kivoja terveitä koiria yhteen ja saadaan kivoja ja terveitä koiria. Juupa juu, ei se niin kovin yksinkertaista ollutkaan. Anteeksi ylimielisyyteni kaikille! Täydellinen tietämättömyys aiheuttaa sellaista.

Tänä päivänä pentueita on takana 9 (joista yksi puuttuu jalostustietokannasta, sillä ne kuolivat jokaikinen reilun viikon ikään mennessä). Olen ollut monessa mukana cockeritoiminassa ja osallistunut mm. Jalostuksen tavoiteohjelman uusimiseen pari kertaa. Selväksi on käynnyt, että tämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Ei se vaan niin mene, että pannaan se täydellinen oma narttu yhteen täydellisen uroksen kanssa ja kaikki menee kuin sadussa. Täydellisyyttä ei ole olemassa. Sen tavoittelu on kuun pyytämistä taivaalta.

Kysymys kuuluu: eikö mikään riitä? Joka eläimen pitää olla niin viimeisen päälle terve ja ihmeellinen. Huom! En mitenkään ole terveysjalostusta vastaan, tutkitutan itsekin enemmän koiria kuin PEVISA vaatii. Se mikä minua eniten vaivaa on geenitestit. Tutkimus löytää yhden geenin, joka aiheuttaa jonkin tietyn ikävän sairauden. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka AMS (acral mutilation syndrome) käyttölinjan cockerspanielilla. Siitä tulee mörkö ja jalostusta aletaan tekemään _yhtä geeniparia_ silmällä pitäen. Koirilla on kuitenkin paljon muitakin geenejä (yhdessä kromosomissa voi olla geenejä kymmenistä tuhansiin). Jokainen yksilö kantaa jotakin vaikeaa sairautta joka tapauksessa. Sellaista perimää ei ole, jossa ei ole mitään vikaa. Tekevätkö geenitestit jalostuksesta liian vaikeaa? Supistavatko ne valinnan mahdollisuuksia liikaa? Miten käy geneettisen monimuotoisuuden? Meneekö lapsi pesuveden mukana? 

Kasvattajilla ei kuitenkaan usein ole käytössä sitä selkeintä työkalua terveyden edistämiseen: risteytyksiä. Kaikki vain pyörittelevät samaa yhä supistuvaa geneettistä materiaalia kunnes aika loppuu. Samat geenit jatkavat konsentroitumistaan, kunnes ei ole enää mistä ottaa. Tunnustan heti, että olisi risteyttäminen minullekin vaikeaa, jopa äärimmäisen vaikeaa. Nytkin tuntuu välillä liian vaikealta... Miten valita uros nartulle, joka 
-täydentäisi sitä
-olisi kliinisesti terve
-hyväluonteinen
-riittävän erisukuinen (onko niitä?)
-käyttöominaisuuksiltaan sopiva
-rakenteeltaan käyttöön sopiva

Mikä on riittävän terve? Minulla on narttu, joka on C/B-lonkkainen AMS-kantaja. Aion sen kuitenkin astuttaa, kun sopiva hetki tulee. Koira on terve ja hyvänluonteinen. Näyttäisi myös olevan hyvä käyttöominaisuuksiltaan. Minusta se on aivan riittävän terve jalostuskoiraksi. Olen ennenkin saanut kritiikkiä C-lonkkaisen astuttamisesta, mutta tulkoon vaan lisää. Miksi lonkkien suhteen rajatapauksen pitäisi vaikuttaa niin kovasti suunnitelmiin? Niillä se juoksee täysillä koko ikänsä kuten emonsakin. Tulee olemaan melko haastavaa löytää sopiva kumppani sille, jos vaatimus on A-lonkkainen AMS-normaali uros... Näitähän cockereissa vilisee joka nurkalla. Ai niin se koepalkintoki pitäisi olla.



Plääh! En oikein edes tiedä, mitä haluan sanoa. Nuorelle Ullalle ehkä haluaisin sanoa, että älä ole niin kaikentietävä ja ehdoton. Kuuluu varmaan nuoruuteen ja kokemattomuuteen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!