Tavoitteena vesityö

Monella on varmasti mielessä vesityön suorittaminen ensi kesänä. Jo nyt voidaan lähteä varmistelemaan koiran osaamista, vaikka lumet ja jäät peittävät maaston. Olen vuosia seurannut koirien suorituksia koetoimitsijan roolissa. Toki vesityö on suoritettu myös kolmen oman koekoiran kanssa, joten sikäli kokemusta on myös itse suorituksesta. Lisäksi olen valmentanut lukemattomia spanieleita, noutajia, seisojia ja terriereitä vesityön saloihin. Näin ollen olen nähnyt niin hyviä kuin heikkoja suorituksia. Yleensä nämä erottavat toisistaan hyvin valmennetun ja keskeneräisen koiran.
Hyvin valmennetun koiran kanssa vesityö on ”pala kakkua”, mutta aina se ei suinkaan ole niin. Parasta mitä osallistuja voi tehdä koiransa kanssa on, että valmistelee koiransa kunnolla, ettei mikään tule yllätyksenä.
Seuraavia ongelmia olen nähnyt, joista kaikki johtuu siitä, että koiran valmisteleminen on jäänyt kesken:
  • Koira karkaa seuraamisen yhteydessä
  • Koira ei pysy paikoillaan
  • Koiraa häiritsee tuomari ja ampuja
  • Koira ei keskity katsomaan eteensä
  • Koiraa jännittää tilanne
  • Koira kääntyy katsomaan ampujaa laukauksen kuuluessa
  • Koira ei osaa/uskalla mennä veteen
  • Koira ei ui tarpeeksi kauas
  • Koira ei ole ohjattavissa
  • Koira ei ota lintua mukaan
  • Koira vie linnun vastarannalla ja jättää sinne
  • Koira jättää tehtävän kesken
  • luovutus jää kesken
Siispä:
  1. Harjoittele vesityötä ryhmässä, missä on muita koiria ja ihmisiä. Tällöin ei itse koetilanne ole koiralle yllätys eikä jännitys.
  2. Opeta se seuraamaan vapaana. Seuraaminen on yksi hallinnan elementti.
  3. Paikoillaan olo on metsästyskoiralle tuiki tärkeä taito ja sitä vaaditaan myös tässä.
  4. Opeta koiralle vihje, jolla se katsoo eteensä ja tarkkailee maastoa.
  5. Opeta koiralle laukaus niin, että se ei käänny katsomaan ampujaa.
  6. Uita koiraa mahdollisimman monenlaisissa rannoissa, jolloin se on yleistänyt ne. Tämä on tärkeää varsinkin varovaisen koiran kanssa.
  7. Varmista, että koira ui riittävän kauas tilanteessa kuin tilanteessa.
  8. Opeta koiralle pillipysäytys, eteen, oikea ja vasen. Tämä saattaa hyvinkin olla tärkeää, kun koira hukkaa markkeerauksen tms.
  9. Varmista, että se saa kokemusta linnun noutamisesta ennen koetta, ettei se tule yllätyksenä.
  10. Opeta koiralle luovutus noudon vahvimmaksi osaksi, niin suurin osa noutoon liittyvistä ongelmista jää kokonaan pois
  11. Lue koesäännöt ja keskustele kokeneen harrastajan kanssa.
  12. Suurinta osaa ym. asioista voit harjoitella, vaikka vedet eivät ole vielä auki. Tarvitsethan näitä myös käytännön metsällä ja myöhemmin metsästyskokeissa.
  13. Kokeeseen ei kannata mennä koiran kanssa, joka on aivan keskeneräinen. Tulee niitä uusia kokeita jatkossa.
On kaksi asiaa, jotka pelastavat vesityön useimmilta:
  • Kunnollinen eteenlähetys: kun koira osaa osaa lähteä etenemään käskystä suoraan eteen, kunnes löytää noudettavaa. Tällöin ei haittaa, vaikka koira ei olisikaan markkeerannut heittoa.
  • Luovutus on koiralle huippumieleinen: kun koiralla on aina kiire näyttämään, mitä se on löytänyt, niin koiran perusnouto on kunnossa. Tämä myös korjaa tiputteluongelman: lintu putoaa vesirajaan.
Mukavia treenejä! Muistakaa että #ilonkautta!
Ulla
Kevään vesityökurssit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?