Opettele tunnistamaan tunnetilat - niin omasi kuin koirasi (osa 1)

Koiran koulutuksessa on olennaista, että ihminen tiedostaa, millaisessa vireessä itse on. Koiran viretilan hallinnasta on nykyään paljon kursseja ja luentoja. Tämä on hyvä! Kuitenkin aina on muistettava, että kouluttaminen on aina vuorovakutusta, jossa ohjaaja ja koira peilaa toistensa tunteita. Halusivatpa he sitä tai ei. Siksi ihan ensimmäiseksi ihmisen on opittava hallitsemaan ja hillitsemään tunteensa. Tämä voi olla huomattavan hankalaa, mutta tässä on avain onnistuneeseen koulutukseen ja suhteeseen koiraan.



Opettele siis tunnistamaan ja nimeämään milloin olet:


  • turhautunut (tunne herää silloin, kun on jostain syystä tuntee tekevänsä jotain turhaa ja hyödytöntä, pettyy odotuksissaan tai ei pysty vaikuttamaan omaan elämään liittyviin asioihin.)
  • pelkäät (tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne.)
  • jännität (uuden/haastavan tilanteen tuoma tunne)
  • hermostunut (tunnetila, jossa on levoton, tuskainen, pelokas, äkkipikainen jne.)
  • ahdistunut (tunnetila, johon voi liittyä tuskaisuutta, pelokkuutta, paniikkioireita, huolestuneisuutta ja unihäiriöitä)
  • vihainen (tunnetila, joka ilmenee useimminen reaktiona tilanteessa, jossa ihminen kokee tulleensa loukatuksi tai kohdelluksi kaltoin. )
  • ärtynyt (tunnetila, jossa tapahtumat aiheuttavat henkistä ärsytystä)
  • sinulla on paha mieli (itkettää, mieliala on alamaissa, sattuu henkisesti)
Jotta voit ymmärtää koiraasi, sinun tulee ymmärtää itseäsi. Niin samanlaisia me olemme keskenämme loppujen lopuksi. Koiralla on samat tunteet kuin ihmisellä ja se kokee ne melko samalla tavalla. Se, että koira on yksinkertaisempi otus kuin me ihmiset, ei tarkoita sitä, että se on tunneköyhä tai ei ymmärrä asioita. Nimeämällä omat tunteesi, opit ymmärtämään koirasi tunteet. Meistä moni ei ole koskaan oppinut kunnolla tunnistamaan omia tunteitamme. Meille ei ole kenties sanoitettu lapsena tunteita. Tai meidän tunteistamme ei ole väilitetty, ne on ohitettu tai niihin ei ole vastattu. Kun opimme tunnistamaan omat negatiiviset tunteemme, niin opimme tuntemaan itsemme ja voi sitä kautta vaikuttaa ja hillitä niitä.



Kun on oppinut nimeämään omat tuneet, niin voikin lähteä tunnistamaan koiran tunteita. Milloin koira on esim:

  • turhautunut
  • pelkää
  • ahdistunut
  • aggressiivinen
  • pahalla mielellä
  • ei ymmärrä
Näitä purkamalla ja miettimällä voi ymmärtää, että miten koiran käytökseen voi vaikuttaa. Pitääkö ohjaajan ottaa ympäristö parempaan hallintaan? Omat hermonsa parempaan kuosiin? Pitääkö kriteeriä laskea/nostaa? Parhaiten yhteistyö onnistuu, kun molempien mielentila on hyvä ja vire on iloinen ja aktiivinen. Jos näin ei ole, niin jotain pitää muuttaa. Älä harjoittele, jos jomman kumman vire on huono. Etsi siihen ratkaisu ensin.

Voin omalta kohdaltani sanoa, että oman hermostuneisuuden ja turhautuneisuuden hallinta on ollut avain siihen, että olen saanut koulutuksen onnistumaan. Tätä kautta olen myös oppinut paremmin ymmärtämään koiriani (ja lapsiani).

Kevään viretilan hallintaan liittyvät kurssit ovat täällä: https://koiraharrastaja.myshopify.com/collections/viretilan-hallinta

Hyvää alkanutta viikkoa!

Ulla

Ps. Pennut kasvavat


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Se vinkuu!