Pikkumustan kesä


Pikkumustan kesä on mennyt hyvin. Siihen on sisältynyt paljon uimista, kun kuumuus on ollut
kaikille niin uuvuttava. Koira onkin tullut oikein näppäräksi uimariksi, joka myös ui itsekseen
omaksi huvikseen. Pikkumustan isoäiti, joka meillä on myös, ei juurikaan välitä vedestä ja saattaa
jättää koko tapahtuman väliin. En tiedä, mutta saattaa olla, että yhdessä innostutaan menemään
vesilintukokeeseen joskus. Vaikka emäntä (sen verran hienohelma on) ei kyllä oikein perusta
näissä eteläsuomalaisissa järvissä kahlaamisesta. Upottavat pohjat ovat epämiellyttäviä. Vaikka on
kyllä kisannut ennen useinkin vesilintukokeessa.


Vedestä voi noutaa mitä vaan

Emäntä huomasi tässä kesän kuluessa, että seuraaminen on jäänyt opetuksesta pois vahingossa
kokonaan. Se kuitenkin olisi hallinnan kannalta tärkeä taito. Niinpä sitä on pyritty harjoittelemaan
pikkuhiljaa, vaikka vaiheessa se on niin kuin kaikki muukin vielä.
Kesän aikana perusnouto on hioutunut kuntoon kevään takapakin jälkeen ja myös vesinouto tulee
käteen istuen luovuttaen. Markkeerauksia pitäisi harjoitella enemmän, koska harvoin on ketään
heittelemässä dameja. Ohjauksia voi harjoitella hyvin yksinkin. Vesityön 40 metriä on selkeästi
tavoittamattomissa vielä.



Riistaa? Pikkumustan kanssa kesän aikana käyty katsomassa sorsia ja kyyhkysiä ja harjoiteltu
hallintaa lintujen läsnä ollessa. Kaneja se on nähnyt kaksi kertaa, mutta niille se käy vielä liian
kuumana. Tarvitsee siis vielä paljon harjoitusta, jotta sen kanssa voisi metsästää. Kiire ei ole, kun
tavoitteet on asetettu vasta seuraavalle syksylle.

Pikkumustalla on ollut myös ensimmäinen juoksu ja jotenkin tuntuu, että jotain aikuistumista on
tapahtunut pienen tytön päässä. Se on jotenkin rauhallisempi ja harkitsevampi. Tiedä sitten,
voihan se ottaa takapakkia. Varsinaisia aikuisia koirat ovat vasta n. 2-vuotiaana, jolloin niiden aivot
ovat kehittyneet aikuisen tasolle. Välissä se on kuin varsa: sinkoilee sinne tänne silkkaa elämän
iloa. Ja edelleen turhauma nousee helposti.



Syksyä odotellessa,
Emäntä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?