Pennun kuulumisia ja noudon luovutuksesta

On hauskaa, kun on pentu taas pitkästä aikaa. Minä niin nautin pennun kanssa touhuamisesta. Vaikka ne ovat kovin rasittavia välillä, niin osaavat ne myös olla ihania. Aiheuttaa omistajalle päänvaivaa sillä, että miten ne saadan aikuisiksi ilman mitään suurempia kodin remontteja tai harmaita hiuksia. Vaikka harmaita hiuksia minulla on jo toki ennestäänkin.

Ninni on sikäli isoisoäitinsä jälkeläinen, että kaikki minkä voi repiä palasiksi, niin myös revitään. Luontainen tarve käyttää suutaan on suuri. Suurempi kuin tässä välissä olleilla pennuilla. Siispä olen kovasti vaivannut päätäni sillä,  että Ninnillä olisi jotain sallittua purtavaa ja revittävää. Siispä olen hankkinut edullisia koirien leluja ja puruluita kasan, että sen aika menisi niiden kanssa eikä meidän talon seinien ja meidän kenkien parissa. Tällaisten pentujen kanssa pitää olla ovela. Jos niillä ei ole sallittua purtavaa, niin ne ne purevat ja repivät kuitenkin jotain. Ja ei meillä suinkaan olla ihan ilman tuhoja pärjätty:

Isovaari Eddien passi

Noin muuten sen kanssa on ollut tosi mukava touhuta. Olemme rakentaneet noutoa käänteisesti ketjuttamalla eli aloittaneet luovuttamisesta. Aikoinaan noudon luovutus oli minulle se kaikista haastavin osa-alue, niinpä päätin opetella sen opettamisen juurta jaksain. Haluan tehdä luovutuksesta noudon vahvimman osa-alueen. Tämän siksi, että tällöin se vahvistaa myös muita osia, kuten esim luoksetuloa, joka sitten taas vahvistaa poimimista jne. Tässä on siis kyseessä ns. isoäidin periaate tai kuten se tiedepiireissä tunnetaan premackin periaate. Syö porkkanaa, niin saat jälkiruokaa. Eli vaikean asian tekemistä vahvistaa mieleinen asia. Kun jokin asia opetetaan koiralle todella vahvaksi suoritukseksi, se toimii samalla palkkana uudelle asialle, joka on vielä vaikea. Eli siis vahvistaa sitä.

Käänteisesti siis nouto-opetetaan niin, että puretaan suoritus osiksi ja lähdetään viimeisestä rakentamaan. Näin ollen nouto aloitetaan siitä, että koira oppii koskemaan kättä kuonolla. Tämä on niille mieleinen leikki, mitä ne tekevät todella mielellään. Ajatuksena on se, että nähdessään ojennetun kämmenen, koiralle ei tule mitään muuta mieleen, kuin juosta kohti sitä. Oli sillä suussaan jotain tai ei. Tällä siis vahvistuu myös luoksetulo (muista isoäiti!). Tällä vältetään monet noutoon liittyvät ongelmat, jossa koira ei halua tulla luokse esineen kanssa. Plus, että bonuksena saa koiran, joka itse antaa esineen tai riistan ohjaajan käteen. How cool is that?

Noudon opetuksen vaiheet tässä ovat siis:

• käsikosketus
• esineen suuhun ottaminen ohjaajan kädestä (ota-anna-leikki)
• esineen poiminen maasta ohjaajan vierestä
• esineen laittaminen ohjaajan käteen
• esineen poiminen maasta ohjaajan ja koiran välistä
• esineen poimiminen menemällä esineen luokse ja tulemalla takaisin

Klassinen tapa opettaa on aloittaa noudon opettaminen esineen heittelystä. Se onnistuu näinkin hyvin, mutta monelle koirakolle tulee enemmän tai vähemmän luovutusongelmia näin.  Varsinkin näin käy, jos ohjaaja on kokematon. Näin minullakin on käynyt. Omilla koirilla oli aikoinaan seuraavia ongelmia luovutuksessa ja noudossa yleensä: 

• tiputtelua
• rallattelua (eli ohjaajan ympäri juoksemista)
• päänkääntämistä (omimista)
• karkuun juoksemista
• noudon hylkäämistä
• blinkkamista (eli ylijuoksemista ikään kuin ei edes näkisi)

Muiden koirilla olen lisäksi nähnyt:

• Esineen/riistan rikkomista
• esineen/riistan poisviemistä
• hautaamista

Yleensä näin ei käy, mikäli luovutuksesta tehdään koiralle mieleisin osa noutoa. Joillekin kun se ei varsin ole sitä luonnostaan. Ne saattavat hyvinkin arvostaa esinettä enemmän kuin sen ohjaajalle antamista. Ja heittelemällä aloitettu noudon harjoittelu saattaa hyvinkin vain vahvistaa ko. tilannetta.

Tällä hetkellä Ninnin nouto on vaiheessa esineen poimiminen ohjaajan ja koiran välistä. Sen paikallaan olo ei ole vielä kovin hyvä, niin matka ei voi olla kovin pitkä vielä. Mutta pääsemme siihen kyllä. Ninni on videolla 7 kk vanha.

Miina (joka on Ninnin mummu) näyttää alla, kuinka voi yhdellä tapaa harjoitella luoksetuloa ja luovutusta.

Molemmat koirat ovat aina innoissaan kun pääsevät hallille. Tänään Ninni ei meinannut lähteä pois sieltä lainkaan, kun kurssi loppui. Liikkistä!

Ulla