Teesi noutamisesta!

Mitäpä jos lähes kaikki noutamiseen liittyvät ongelmat voisi välttää sillä, että ensin opettaisi koiralle kunnollisen luovutuksen? Luetellaanpa mahdollisia noutamiseen liittyviä ongelmia:

  • juoksee karkuun noutoesineen kanssa
  • rallattelee noutoesineen kanssa ohjaajan ympärillä
  • tiputtelee noutoesinettä
  • ei pidä siitä kunnolla kiinni
  • luovutus on hätäinen
  • omii noutoesinettä
  • pureskelee noutoesinettä
  • murskaa noutoesineen
  • ei ota lainkaan noutoesinettä suuhun
  • kiihtyy noutamisesta
  • jne
Monenlaista on tullut itsekin koettua vuosien varrella omien koirien kanssa ja monta on tullut koulutettua enemmän tai vähemmän onnistuneesti tähän omaan lajiin (metsästys). Minulla on ollut täysin noutohaluton, pari tiputtelijaa (vika oli emännässä), yksi omija ja rallattelija. Niistä sisuuntuneena viimeisimmän olen kouluttanut enemmän tai vähemmän operantisti positiivisesti vahvistamalla. Vähemmän siksi, että koira on jo kuusivuotias ja teoriat eivät olleet vielä silloin hallinassa. Sen nouto onkin ollut aina todella luotettava luovutuksen suhteen.

Hauskaa on se, että aikoinaan en tiennyt mitään positiivisesti vahvistamisesta ja naksun käytöstä, mutta tuon noutohaluttoman opetin sillä menetelmällä noutamaan kohtuullisen hyvin. Tämä meni siten, että palkitsin koiraa pallon katsomisesta, koskemisesta, tarttumisesta, nostamisesta jne. Löysin siitä taannoin muutaman todisteenkin, että noutohaluton eläin saatiin noutamaan riistaa:

Susu ja fasaani

Susu ja pupu

Mutta aiheeseen: Väitän, että opettamalla koiralle kunnollisen ja rauhallisen luovutuksen päästään suurimmista noutoon liittyvistä ongelmista. Väitän jopa niin, että pennulle ei tarvitse heitellä mitään ensimmäisen vuoden aikana.

Nouto on ketju asioita/temppuja/sirkustemppuja, joita koira suorittaa tietyssä järjestyksessä. Oppimisterioiden mukaan tuo ketju kannattaa opettaa käänteisesti, sillä tuttu, jo osattu asia vahvistaa uutta harjoittelussa olevaa asiaa (Premackin periaate). Eli jos luovutuksesta tehdään koiralle mieleinen ja helppo automaatio, niin se vahvistaa noudon muita osia (luoksetulo, poimiminen, esineelle meneminen).

Määrittelen mikä minulle on mieleinen luovutus. Haluan, että koira tulee suoraan luokse, istuu, pitää esinettä suussa niin kauan, kunnes olen valmis tottamaan ja ei tiputa sitä, vaan antaa minun ottaa sen rauhassa. Olen niin tumpelo (ja koetilanteessa niin hermostunut), että minulta usein tippuu esineet, jos koira on huolimaton. Lisäksi hallitsen paremmin hermoni, jos koiralla on rauhallinen (ja tyylikäs) luovutus. Voi kuulkaa on varmaan kymmenissä ne kerrat, kun ykkönen on vilahtanut ohi suun, kun luovutuksessa olen tumpeloinut. Mikä onni, että yksi pääominaisuuksistani (herkän hermostumisen lisäksi) on peräänantamattomuus, muuten olisi kisura jäänyt jo kauan sitten.

Olen kuvannut parikin videota asiasta. Tässä on Miina pääosassa. Mikäli koira ei suoraan ota esinettä suuhunsa, se luonnollisesti ensin opetaan ottamaan se suuhunsa. (Ei tässä videolla):



Toinen video on Gustista, joka myöskin opettelee luovutusta samalla menetelmällä:


Eli kun koira osaa luovutuksen ja se on sille mieleinen toiminto, niin rallattelut, karkaamiset, tiputtelut, pureskelut jne jäävät pois.

Mitäpä mieltä olet asiasta?

Ulla

PS. Taidankin tehdä samanlaisen videon myös Eddiestä (8,5 v), joka oli toivoton rallattelija vuoden vanhana. Kierrokset emännän ympärillä olivat 10-20 metriä säteeltään. Tälle koiralle heittelin hurjasti sen ollessa pentu ja varmastikin kahmin sen suusta kaiken.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!