Tekstit

Operanttia koulutusta spanieleiden koulutuksessa?

Kuva
Julkaistu Cockerspanielissa 2/17. Osallistuin huhtikuun lopussa metsästystoimikunnan järjestämään luentopäivään Lempäälässä. Pitkänlinjan spanieliharrastaja Seppo Partanen piti meille erittäin hyvän päivän. Itselleni asiat ovat tuttuja, koska olen käynnyt eläintenkouluttajan ammattitutkintoon tähtääviä kursseja. Tämä teksti onkin enemmän luennon innoittama, kuin tarkka kuvaus luennosta. Asiat eivät ole mitään uusia. Operantin ehdollistumisen isä B. F. Skinner (amerikalainen psykologi ja behavioristi) loi teoriansa eläinkokeilla jo ennen Toista Maailmansotaa. Toinen oppi-isä on venäläinen Pavlov. Operantti ehdollistaminen = välineellinen ehdollistaminen (Skinner) ·          Koira oppii itse omasta toiminnastaan. ·          Koira oppii, että sen omilla tekemisillä on seuraamus ·          Esim. Koira kiipeää pöydälle. Löytää sieltä ruokaa. Pöydälle kii...

Sananen laukauksesta

Kuva
Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi kirjoittaa laukauksista ja niihin totuttamisesta. Lintukoirarotujen yksilöt ovat todella harvoin aidosti paukkuarkoja, mutta kyllä niidenkin kanssa voi tulla vaikeuksia, jos ei yhtään uhraa ajatusta laukaukseen tottuttamiseen. Olen nähnyt monta sellaista koiraa, joka stressaantuu laukauksen ja tilanteen muodostamasta stressistä. Esim. on jokin ryhmäkoulutus/treeni ja koira kokee stressiä tilanteesta. Siihen kun lisätään laukaus, niin koira alkaa yhdistämään epämiellyttävän stressin laukaukseen. Tätähän me emme halua. Me emme kuitenkaan voi estää koiraa yhdistämästä asioita toisiinsa, vaikka ne ovat meille epäedullisia. Yhdistämistä ei voi myöskään ennustaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että koira totutetaan laukauksiin kunnolla ennen kuin treenissä yhdistetään siihen mitään muuta. Laukausesta tulee tehdä koiralle postiivisen neutraali. Tarkoitan tällä sitä, että laukaus yhdistetään rauhalliseen ja rentoon mielentilaan. Koira oppivat kyllä ...

Koirien kanssa Ilomantsissa

Kuva
Teimme metsästysretken Ilomantsiin yhdessä mieheni kanssa. Otimme mukaan perheen aktiiviset metsästyskoirat eli Eddien ja Miinan. Mukana oli myös pikkuväki (umppalumpat, kuten niitä kutsutaan), joita emme halunneet jättää toisten vaivoiksi. Toisaalta matka antoi mahdollisuuden tarjota niille taas uusia kokemuksia ja oppia matkustamaan. Niille kun varmasti on luvassa vielä paljon automatkoja ympäri Suomen. Julius (on edelleen ilman omaa kotia) Ninni Ostin alkukesästä meille luvat metsähallituksen maille Ilomantsiin. Tämä siksi, että tiesin entuudestaan, että siellä on perinteisesti ollut lintuja. Toinen syy on se, että emme halunneet lähteä ajamaan Lappiin asti, kun täältä kuitenkin on niin ärsyttävän pitkä matka sinne. Kokonaisen päivän saa varata matkaan kumpaankin suuntaan, jos meinaa sinne lähteä. Valinta osoittautui ihan hyväksi. Matka sujui joutuisasti (n. 500 km), vaikka melko lentävä lähtö tuli. Isäntä saapui New Yorkista samana aamuna ja sitten kamat kasaan ja re...

Metsästyskoiranalku

Kuva
Ihanaa! Juusto eli nykyiseltä nimeltään Mars sai ihanan kodin lähipiiristä. Mars muutti Zeuksen kaveriksi siskolleni. Se tekee Zeukselle hyvää, koska Nikkin kuoltua (Nikkikin oli kasvattini), se on hiukan erakoitunut. Mars veneessä Asiasta kukkaruukkuun tai ainakin otsikon mukaiseen aiheeseen. Nämä pennut ovat siis tarkoitettu metsästyskäyttöön. Miten käyttää hyväkseen tämä nopeanoppimisenvaihe pennun kanssa? Tietysti metsästyskoirarotuja on niin monenlaisia, joten kuinka sitten toimia oikein minkäkin kanssa. Tutustuta pentu jo heti alun alkaen niihin maastoihin, jossa se aikuisena kulkee. Tässäkin voi miettiä alustoja=maastot (mutkat suoriksi). Mitä useammanlaisiin maastoihin pentu oppii nopean oppimisen vaiheessa, sitä helpompaa on viedä sitä eteenpäin isompana pentuna. Kaikille niille kuitenkin iskee joku mörkö- tai tai teiniangstivaihe. Otettaan nyt esimerkiksi nämä omat pennut. Ne ovat tutustuneet: suopohjaan kallioon metsäpohjaan pellonvierustapuskiin (esim. vatu...

Kasvattajan vastuu odottamaan jääneistä pennuista

Kuva
Pennut ovat 10 viikkoa vanhoja. Kotosalla on vielä kolme, koska Juustolle ja Juliukselle ei ole vielä löytynyt sopivaa kotia. Pennuilla on meneillään kiivas sosiaalistumiskausi eli nopean oppimisen kausi. Jotta pennut saavat kaiken hyödyn siitä, niin kasvattajan tulee nähdä vaivaa pentujen kanssa. Haluan, että näistä tulee vielä aktiivisia harrastuskoiria, joten ei passaa jättää oman onnensa nojaan laumoittumaan. Julius (vasemmalla), Juusto (yllä) ja Ninni Olemmekin pentujen kanssa tehneet seuraavaa (en tiedä näkyvätkö videot teille ollenkaan?): otan joka aamu ja iltapäivä jonkun pennuista mukaan saattamaan tai vastaanottamaan lapsia taksilta. Siinä harjoittelemme samalla nätisti kävelemistä, leikkimistä ja käsikosketusta:  jokaisen kanssa on harjoiteltu erikseen hihnakäyttäytymistä on käyty uimassa:  käyty koulun  ja kaupan parkkiksella ihmettelemässä käyty katsomassa sorsia (uskon, että kun oppivat pien...

Koirakirjoja ääneen?

Kuva
Ajan usein pitkiä matkoja yksin. Koska puhelimessa puhuminen ei oikein ole minun juttuni, niin matkat ovat olleet todella tylsiä. Nyt kuitenkin olen löytänyt tavan viihdyttää itseäni automatkoilla: Iphoneni lukee minulle ääneen Amazon Kindlestä koira-aiheisia kirjoja. Varmasti jatkossa lukee myös muitakin kirjoja, mutta nyt tällä hetkellä vain koira-aiheisia. Löysin Voiceoverin, jossa siri lukee ääneen tekstiä. Ääni on konemaisen monotoninen, mutta minua se ei häiritse. Voiceover on siis Iphonen ominaisuus. Androideista en tiedä mitään. Haluan kuitenkin jakaa tämä tiedon, jotta muutkin voivat kuunnella mielenkiintoisia kirjoja puhelimellaan. Mene asetuksiin ja valitse yleiset asetukset. Mikäli teksti on englanniksi tmv. vaihda kieli yleisistä asetuksista: Palaatakaisin yleisiin asetuksiin ja valitse käyttöapu: Valitse voiceover ja klikkaa se päälle: Tällöin siri alkaa lukemaan ääneen tekstiä, mikä on puhelimessa auki. Kontrollit ovat eri kuin il...

Manding

Kuva
Eräs asia, joka Puppy Culturessa viehättää minua suunnattomasti, on "manding". Eli tässä kyseessä on, että pentu opetetaan tarjoamaan istumista ja katsekontaktia, kun se haluaa huomiota. Toisin sanoen sille opetetaan kohtelias tapa pyytää. En oikein ole keksinyt tälle "mandingille" vielä suomenkieleistä vastinetta. Onko ideoita?                 Ninnillä on jo todella vahva tarjoaminen Opettaminen tapahtuu naksulle. Pennulle opetetaan ehdollinen vahviste eli ääni, joka kertoo, että palkkio on tulossa. Tällöin itse palkkion antamisen ajoitus ei ole niin kriittinen. Huom! Naksusta seuraa aina maksu! Jos naksautat, niin palkitset!  1. Pentu ehdollistetaan, että naksun ääni tarkoittaa ruokaa.  2. Laatikkoleikki: laitetaan pieni laatikko lattialle ja naksautetaan, kun pentu vahingossa koskee laatikkoa. Tämän tarkoitus on opettaa, että pentu voi omilla tekemisillään saada aikaan naksun ja maksun. Näin ollen oppii tarjoamaan toimin...