Kennelin kuulumisia

Kennelillä on ollut vuosia oma blogi, jota olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän innokkaasti. Aika kuitenkaan riitä ihan kaikkeen, joten ajattelin yhdistää nämä kaksi blogia. Tästä edes täällä tullaan näkemään kennelin kuulumisia.

Eilen oli I-pentueen treffit. Tyypit ovat nyt 4,5 kk vanhoja vesseleitä. Se mikä minua kovasti ilahduttaa on, että pennuilla on erinomaisen hyvä kontakti, jota omistajat ovat hyvin ylläpitäneet. Pennuille nimittäin opetettiin "mandigia" Puppy Culturen mukaan. En oikein osaa suomentaa sitä. Olisiko se pyytämistä. Sitä käytetään esimerkiksi autistisilla lapsilla, jotka eivät osaa muuten ilmaista haluavansa jotain esim. huomiota. Puppy Culturessa opetetaan pennut siis pyytämään istuen eteen ja ottamalla katsekontaktia. Tällöin saatetaan hyvin ehkäistä mm. hyppimistä vasten. Joka tapauksessa tämä auttaa koulutuksessa todella paljon, koska koira keskittyy silloin ohjaajaansa paremmin. Ja spanielille tämä on erityisen tärkeää, sillä ohjaajan tuleekin olla koiransa elämän keskipiste.


Pikkuhärpäkkeiden kanssa otettiin paikallaanoloa kosketusalustan päällä, hakua mustikanvarpujen seassa ja hiukan noutoa siinä yhteydessä. Sen lisäksi kävimme ohjaajien kanssa ohjausten alkeita läpi. Ne voidaan esimerkiksi tämän ikäisten kanssa aloittaa ihan hyvin ruokakipon kanssa.

Lopuksi koirat saivat painia keskenään ja kyllä niillä oli hauskaa!

Päätimme treffit kahvilla ja kakulla juhlien samalla kennelin 15 vuotista taivalta (vai Via Dolorosaa eli Tuskien Taivalta). Samalla päästiin juttelemaan ja tutustumaan toisiimme. Kävi vähän ohrasesti kun kokosin Pavlovaa: 


Facebookissa on muutamia kuvia tyypeistä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!