Apinat ja koirat


Joskus käy sääliksi koiria, kun joutuvat tulkitsemaan kädellisten tekemisiä. Varsinkin kun ihmiset käyvät äänekkäiksi. Meillä on kaksi lasta. Sisarrukset kähisevät keskenään ja välillä siihen joutuvat myös vanhemmat osallistumaan. Urokseni Eddie ei pidä lainkaan siitä, että sen ihmislauma alkaa kovaäänisesti vääntämään kättä jostain. Siitä sen täytyy tuntua tältä:


Eddie-raukka vetäytyy jonnekin nurkkaan tärisemään. Tai jos minä (sen ihminen) menetän hermoni ja alan huutamaan lasten kanssa, niin se tuijottaa ahdistuneesti minua ja ei pysty poistumaan tilanteesta. Se on muuten kovin toimintakykyinen ja ei pelkää mitään, mutta sen ihmislauman kummallinen metelöinti on siitä kovin ahdistavaa. Olenkin miettinyt sitä, että miten perheen ihmisten väliset suhteet ja kädellisten toimintatavat vaikuttavat koiraan. Väistämättä koiraeläinten ja ihmisapinoiden (luen ihmisenkin siihen porukkaan) väliset erot aiheuttavat puolin ja toisin hämmennystä ja väärinkäsityksiä.

Omassa toiminnassani olen vuosien varrella huomannut seuraavia koiraa haittaavia tekijöitä:
  • tuijottaminen (kovin tyypillistä ihmiselle)
  • Huutaminen (sekin kovin tyypillistä)
  • Liika puhuminen (ne eivät edelleenkään ymmärrä puhetta)
  • Hymyily (jotkut koirat kokevat sen uhkaavaksi)
  • Sekavat käskyt (kuka niitä nyt jaksaisi seurata)
  • Hermojen menettäminen, mistä seuraa epäreiluus koiralle. Ei se yleensä ole koiran vika.
Varmaakin jos koira saisi valita, niin se haluaisi elää melko hiljaisessa ympäristössä, joka toimisi ennalta arvattavasti. Pitäisi miettiä, miten tarjoaisi koiralleen sopivan ympäristön. Lapsiperheissä se ei aina ole ihan helppoa, mutta erityisesti silloin pitäisi miettiä, miten se koira voi hyvin siinä ympäristössä. Se ei nimittäin aina voi hyvin.

Itse olen ratkaissut asian niin, että koirilla on oma tila (huone), jonne ne pannaan, jos meno alkaa vallan villiintyä älyttömäksi. Joskus kun lapsilla on kavereita kylässä tuntuu itsestäkin, että pitäisi paeta vuorille erakoksi. Meininki voi olla niin huima. Meillä onneksi koirat voivat halutessaan poistua uloskin, jos siltä tuntuu. Näin meidän nartut tekevätkin, mutta meidän Hönömies Eddie pitää laittaa itse pois, kun alkaa näyttämään ahdistuneelta. Yksikään ei osoita mitään aggression merkkejä kenellekään. Ahdistuksen merkit on ilman aggressiotakin otettava tosissaan. Kun on koiran ottanut, on siitä vastuussa.

Ja "marakateille" pitää sanoa, että nyt riittää tuo mekkala (ei siihen riitaa aina tarvita). Itsekin kun sen aina muistaisi. Loppujen lopuksi rauhallinen ympäristö on ihmisellekin hyväksi.

Hönömies.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?