Niin monta erilaista

Meillä on aina ollut cockereita. Yleensähän voidaan sanoa, että jokin rotu on luonteeltaan tai ulkomuodoltaan tietyntyyppinen. Kuitenkin näin monen monta koiraa omistaneena olen huomannut kuinka suuri variaatio niissä on. Ja kuinka erilaisia ne voivat olla, vaikka ovatkin hyvin läheistä sukua. Kuinka jotkut sopivat kuin hanska käteen ja jotkut eivät lainkaan sovi. Siksi ei yhtä rotua voida arvottaa yhden yksilön perusteella ja kuinka väärin se voikaan mennä, jos näin tekee.

Usein myös se rodun ensimmäinen yksilö voi olla "lähes täydellinen" ja seuraa taas voi olla kaikkea muuta. Rodun sisällä on variaatiota, ja siihen ei pidä pettyä. Usein myös tulee yleistettyä oman koiran ominaisuudet niin hyvät kuin huonotkin rodun ominaisuuksiksi. Olen tähän sortunut itsekin. Esimerkiksi ensimmäinen käyttölinjan cockerimme oli todella huonolonkkainen ja siitä kovasti hermostuimme. Kun katsoo käyttölinjan cockereita kokonaisuutena, niin tilanne ei ole lainkaan niin huono. Ei se tietenkään ole esimerkillinenkään, mutta ongelma ei ole katastrofaalinen. Täytyy vaan ottaa huomioon jalostuksessa kyseessä oleva asia. Sama koskee muitakin ominaisuuksia.

Aikuisella iällä meillä on ollut viisi näyttelylinjaista ja kuusi käyttölinjaista (+sijoituskoirat). Ensimmäinen oli Rilla (Herbfield's Marjoram), joka oli orange roan näyttelylinjan koira. Koira oli värivirheinen: toinen silmistä oli sininen. Koko aikuisen iän sitä vaivasi paha atopia, joka aiheutti meille paljon päänvaivaa. Luonteeltaan se oli leikkisä ja iloinen. Siellä missä oli pallo siellä oli Rillakin. Rilla pelkäsi saksanpaimenkoiria jostain syystä todella paljon. Se kuoli yleiskunnon romahtamiseen, josta johtuen atopia levisi ennen näkemättömästi.


                                     Rilla

Seuraava oli Nana (Merazure Ocean And Sky), joka oli punainen näyttelylinjan koira ja minun ensimmäinen näyttelykoira. Se oli hyvin pienikokoinen ja näyttelymenestyskin jäi vaatimattomaksi. Se kuitenkin vei minut syvälle koiraharrastukseen mukaan. Sen kanssa mm. kävin esimmäistä kertaa metsästyskokeissa. Se oli sellainen suloinen, kiltti ja pieni höpsö. Hyvä noutaja, mutta haku sillä oli yhtä sunnuntaikävelyä. Se oli kahden pentueen äiti ja esimerkillinen sellainen. Terveydeltään se oli hyvä ja kuoli 12 vuotiaana höperöidyttyään.


                           Tuisku ja Nana

Seuraava olikin Tuisku (Ladysplit's Angelic) oma kasvatti ja Nanan pentu. Kaunis kuin mikä ja ihanan luonteinen. Sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet muotovalioksi. Valitettavasti se kuoli syöpään hiukan alle kaksivuotiaana. Todennäköisesti melanoma oli ollut sillä aivan pienestä pennusta. Ensimmäinen kasvain leikattiin huulesta jo 4 kk iässä. Sitä ei vaan koskaan tutkittu. Kiltti ja suloinen koira, jolla oli hyvin vahva noutotaipumus. Suru oli suuri, kun jouduimme luopumaan tulevaisuuden toivostamme. Voi olla, että harrastus olisi kovin erilainen, ellei se olisi kuollut liian aikaisin. Peruin nimittäin ensimmäisen käyttölinjan pennun ottamisen, kun halusin uuden näyttelylinjaisen.

Tämä oli Susu (Margate Bethany Mae), supermallin ja Hessu Hopon risteymä. Näytti aina todella hyvältä, mutta yksinkertaiselta. Susu jäi yhden sertifikaantin päähän muotovaliontittelistä, sillä antidoping-säännöt tulivat silloin. Se nimittäin sai Metacamia lonkkiensa takia. Koiran voinnissa oli merkittävä ero sen saadessa lääkettä ja ollessa ilman. Sillä oli yhdet pennut, joista sisarellani on vielä yksi. Kaikki olivat hiukan erikoisia luonteeltaan, kuten emänsäkin. Vuosien vieriessä tuli nimittäin selväksi, että se ei voinut hyvin laumassa. Se muuttikin ystävän äidille asumaan ja oli siellä paljon onnellisempi kuin meillä. Myös pelokkuus laimeni siellä. Susulla oli ihan mielettömän ihana haku, mutta mikään noutaja se ei ollut. Susu oli yksi elämäni merkittävimmistä koirista, joka opetti minulle enemmän kuin kukaan jälkeenpäin tullut koira. Se kuoli kohtutulehduksen jälkeisen sterilaation komplikaatioihin.

                     Susu ja minä

Susun tytär Nikki (Ladysplit's Bianca) muutti sisareni luokse ja on siellä edelleen. Se on sellainen takakireä vanhapiika, joka ei oikein ole tullut toimeen kenenkään kanssa. Nyt vanhoilla päivillään on saanut kaverin ja onkin yllättäen kiintynyt Zeukseen todella paljon. Nikki on äitinsä huonoista lonkista huolimatta A-lonkkainen ja ollut huulipoimuntulehdusta lukuunottamatta lähes terve koko ikänsä. Sievä, helposti koulutettavissa, totinen jne. Aivan hirveä-ääninen, jota vielä mielellään käyttää.


                                                      Nikki

2004 ostimme ensimmäisen käyttölinjaisen ja se oli menoa. Kokemus oli tajunnanräjäyttävä. En tiennyt, että sellaisia koiria on edes olemassa. Meryl Sweet Kelly eli Tarkku tuli Ruotsista. Tarkku on viisas, helpostioppiva, vauhdikas, älykäs ja vaikka mitä postiivisia adjektiiveja. Ainoat negatiiviset asiat, jotka tulee mieleen ovat huonot lonkat ja kyky ärsyttää tahallaan muita koiria. Tarkun molemmat lonkat on leikattu ja siihen on uhrattu paljon aikaa, rahaa ja rakkautta. Se on yksi "Once In A Lifetime"-koira. (Uskon, että sellaisia voi olla useampiakin, koska ne ovat kuitenkin niin erilaisia). Sen kanssa on metsästetty ja paljon kaikkea mahdollista pienriistaa.

                                   Tarkku

Samana vuonna tuli korvauspentu suoraan Englannista. Sillä korvattiin Tarkun huonoja lonkkia. Anni eli Whaupley Anniken, joka on Tarkun sisarpuoli. Aivan erilainen kuin sisarensa. Täynnä elämänriemua, tekemisenhalua ja kolttosia. Koira, jolle ei ole voinut olla edes vihainen tekosistaan. Hauska ja lempeä. Parhaimmanluonteinen koira, joka meillä on ollut. Todellinen matriarkka, joka järjestää kaiken. Hyvä ja hellä äiti. Rodun yksi kantaäideistä Suomessa. Hyvä, mutta omia taiteellisia vapauksiaan ottava metsästyskoira, joka keksi ratkaisun ihan kaikkeen. Nykyisin niin hidastunut, että ei enää löydä mitään  maastosta. Mutta niin rakas!

                                                           Anni

Ja sitten minun suuri rakkaus: Eddie (Witch-Hunt's Eddie Vedder) ruotsintuonti, johon rakastuin ensi silmäyksellä ja rakkaus on pitänyt. Täydellisen minun koirani, joka on 100% sitoutunut minuun. On ensimmäinen oma uros. Vauhdikas, voimakas, tiivis kontakti, himokas noutaja, jätkä, röyhkeä, kukonpoika jne. Todellinen työkoira, jolta ei vauhti lopu. Voidaan lainata kenelle vaan ja toimii lähes kuin se entinen junanvessa. Kaunis kuin kuva: maskuliininen, lihaksikas, kaunisilmeinen jne. Ollut koko ikänsä terve lukuunottamatta kahta korvatulehdusta ja on edelleen kahdeksan vuotiaana kuin nuori koira. Ihmiselle loputtoman nöyrä, mutta toisille uroksille saattaa olla haastava.

                             Eddie

Sitten tuli Taimi (Sanaigmore Dawn) Englannista. Huippusukuinen ja hassun näköinen punainen cockerineito. Jos koira voi olla autistinen niin se on sitten tämä. Ei voi kouluttaa, menee niin hermo, kun ei päästä samalle taajuudelle. Kouluttamattomuudestaan huolimatta sille ammuttu runsaasti riistaa ja sen kanssa on käyty Ruotsinkin Lapissa jahdissa. C-lonkkainen, muute terve. Herttainen koira, jos siltä ei mitään vaadi. Jos vaatii, niin menee lukkoon tai häipyy muualle. Ehkä viehättävin hakukuvio, jonka olen nähnyt.

                                                            Taimi

Vuonna 2011 meille tuli Miina (Multifarious Adalmiina), jonka piti ensin mennä sijoitukseen jonnekin. Sitä liikuteltiin meidän ja Ninan välillä, kunnes se jäi meille ja Juhan koiraksi. Miina on suloinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos sen isä (Eddie) on sitoutunut minuun, niin tämä on isäntäänsä. Se on molemmin puoleista rakkautta. Kilttikin se on ja ollut todella ihana koulutettava (vaikkakin se on tapahtunut hiukan vasemmalla kädellä, kun elämä on ollut melko hektistä). Ei pidä muiden (vieraiden) koirien hössötyksestä ja haluaa olla rauhassa niiltä. Ben Randall sanoi sen hausta, että "lovely hunt". Tämä pitää paikkaansa, se on viehättävää ja tehokasta. Noutaa hyvin ja on nykyään myös hyvin ohjattavissa noudossa. Josko joku kaunis kerta emäntä olisi koiransa tasolla kokeissa?

             Miina (kuva Teemu Toukonen)

Zeus (Gorbinsbere Camberwel Beau) on meidän nuorin koira ja toinen uros. Tämä taas on sellainen runopoika. Jos Eddie on jätkä, niin tämä on gentlemanni. Kevy ja korkea raajainen koira, jolla on hyvin ilmava liike. Tulevaisuus näyttää, mitä siitä vielä tulee. Toivon, että voin käyttää sitä jollekin nartulle tulevaisuudessa, koska se on aika erisukuinen.

                                 Zeus

Niin, ei ole ollut kahta samanlaista eikä tule. Raikkaita ne ovat kaikki, mutta jotkut ovat vielä rakkaampia. Odotan seuraavaa innolla!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!