Kirjailija!

Sanoin äidille noin viisivuotiaana, että haluan isona kirjailijaksi. Vei se kuitenkin 36 vuotta ennen, kuin minusta tuli kirjailija.

Tämä projekti alkoi noin kolme vuotta sitten, kun aloin päivittämään pentuopastani. Kuten on kovin tavallista minulle, mopo karkasi huolella käsistä. Aloin kaivella historiaa, tutkia asiaa lähemmin ja huomasin olevan hyvin syvällä aiheessani. Tekstiä oli syntynyt kokonaisen kirjan verran. Siinäpä se sitten oli: kirja.


Varsinainen teksti on ollut vuoden verran valmiina. Haasteena on ollut oikolukeminen ja se, että halusin itse taittaa kirjan alusta loppuun asti. Rakas ja kärsivällinen aviomieheni on toiminut oikolukijana ja armottomasti poistanut kymmeniä ylimääräisiä ja-sanoja. Jos jotain olen oppinut niin sen, että joka toista lausetta ei pidä aloittaa ja-sanalla.

Taittamisen otin haasteena. Päätin, että opettelen käyttämään InDesignia ja niin opettelin. Tämä kirja on taitettu kahteen kertaan: ensin viime kesänä ja sitten tänä talvena... Koska ensimmäinen versio katosi jonnekin bittiavaruuteen. Melkein meinasin heittää homman sikseen, mutta sitten ajattelin,että kyllä tähän on nyt investoitu niin paljon aikaa ja tunteita, joten se on nyt tehtävä.

Sitten ajattelin, että mikä minä olen rotukirjaa kirjoittamaan. No kuitenkin olen pitkän matkan tehnyt tämän rodun parissa ja monta asiaa nähnyt ja kokenut ja ehkä oppinutkin. Tarkoitus ei ole ollut tehdä tästä kaiken kattavaa koulutusopasta, vaan sellainen kirja, jonka aloitteleva (ja miksi ei kokeneempikin) cockeriharrastaja voisi saada tietoa rodusta ja ajatuksia. Olen kuitenkin tehnyt tämän kirjan ensisijaisesti omille kasvatinomistajille pentuoppaaksi.

Tässä tämä nyt on. Tulossa myyntiin huhtikuun aikana. Kurkkaa lukunäyte tästä:
:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoksetulo pillillä

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Se vinkuu!