Body language

Tässä taannoin Cockerspanielit ry järjesti spanieleiden metsästyskoulutuksen Joroisssa, Savon sydänmailla. Olimme roudanneet sinne englantilaisen kouluttajan Tracy Gorbinin . Tracy kouluttaa työkseen lintukoiria Etelä- Englannissa ts. Dorsetissa. Hän on aloittanut labradoreilla, mutta sattui sitten sekaantumaan spanieleihin ja cockerit veivät koko käden pikkusormen jäädessä springereille ja yhdelle clumpille.


Tracy


Nestori, Henry ja Tracy

Se mikä minusta on mielenkiintoista on se, että kun olen näiden vuosien aikana käynyt erilaisten kouluttajien kursseilla itse ja ollut kuunteluoppilaana,  niin Tracy on oikeastaan ensimmäinen, joka todella painotti kehonkielen merkitystä spanielinohjaamisessa. Toki on saattanut olla mainintoja muiltakin ja Bengt Rödseth kovasti painottaa ohjaajan mielentilaa ja asennetta.

Kun ohjaaja miettii omaa asentoaan, käsiensä liikkumista ja itse liikkumista maastossa, niin koiraa voidaan ohjata hyvin hiljaa ja vähäisin elein. Samoin oikeanlaiset käsimerkit esimerkiksi lähetettäessä noutoon vaikuttavat lopputulokseen. Spanieleita aika paljon varsinkin aloittelijat ohjaavat koko ajan maastossa. Pitäisi kaikille löydä haulikko käteen, sillä silloin ei voi heilua kuin heinämies. Paras ja kaunein ohjaaminen on erittäin vähäeleistä ja hiljaista. Koiratkin tottelevat paremmin, kun niitä ei koko ajan käskytetä. Plus, että oppivat näin tehden  hakemaan nenä maassa eikä ohjaajan kädessä noin karkeasti sanottuna.


Hertta hakukuviolla

Kun lähdetään hakukuviolle, niin otetaan tilanne hallintaan ja koira lähetetään (jos se on vasemmalla puolella) ohjaajan editse oikealle puolelle. Tällöin tulee katettua koko kuljettava alue ja samalla saadaan haku välittömästi hallintaan. Usein näkee, että koira päästetään vaan hakemaan ja se sinkoaa monta metriä eteen päin. Tilanne ei silloin ehkä ole hallinassa ja maasto jää osittain tutkimatta.

Koira jos uhkaa poistua hakualueelta, niin se palautetaan sinne kutsumalla ja ottamalla askel taakse. Jos kysessä on harjoitus, niin maahan ohjaajan lähelle voi piilottaa jotain tai kenties hieroa hajua siihen kanipallosta. Mielenkiintoinen oli noviisikoirien kanssa haun aloittaminen siten, että koiran nähden  maastoon ihan parivaljonkon eteen tai sivulle hierotaan hajua kanipallosta ja pannaan pallo taskuun. Tällöin pentu/nuori koira ei sinkoa heti liian kauas vaan jää lähelle tutkimaan hajua. Tällöin tilanteen saa heti haltuun.


Selkeä käsimerkki

Koiran ohjauksissa noudossa tulee olla tarkka niin suullisten tai käsimerkkien kanssa. Koira ei kuitenkaan ymmärrä puhetta, jolloin yksi tarkka ja ainoa sana ja/tai käsimerkki, joka huolella mietitty, on riittävää koiran ohjaamiseen. Tulee kiinnittää huomiota siihen, mitä niillä käsillään huitoo. Suuntien osittaminen noudossa tulee erota hakukuviolla ohjaamisesta. Pysäyttämismerkin tulee olla koiralle selvästi havaittava ja ohjaajan siluetista erottuva. Lähettämiskäsky ei saa näyttää siltä, että jotain heitetään jne.


Kille

Noin kaiken kaikkiaan suuntien ohjaamisen opettaminen lisää koiran hallittavuutta noudoissa. Jos koiraa ei voi oikeastaan ohjata noudossa, niin se jää täysin Herran haltuun, kuinka kauan siinä menee ja mitä kerkeää tapahtua sinä aikana, kun koira tuhertaa maastossa. Jos koira osaa pysäytykset ja siitä lähetykset, niin homma on nopeammin repussa.

Muistipaikat olivat myös harjoituksen alla. Muistipaikka siis tarkoittaa sitä, että koiralle rakennetaan nk. muistipaikka vaikkapa näin: heitetään koiralle nouto ja kun se on palauttamassa edellistä heitetään uusi nouto samaan paikkaan. Koiran tulisi sitten muistaa paikka ja mennä uudelleen suoraan sinne. Toinen muistiharjoitus on damin pudottaminen koiran nähden ja haun jatkaminen, kunnes koira lähetetään noutoon. Tämänkin sen tulisi muistaa.


Kyllä ne cockeritkin saa suoriin riveihin.

Ja lopuksi: perustottelevaisuusharjoituksia, erityisesti paikallaanoloa ei voi tehdä liikaa spanielin kanssa. Me kaikki vihaamme sitä, mutta se on niin tärkeää!


 Anne ja Maikki


minä ja Zeus

Noin kaiken kaikkiaan oli miellyttävä viikonloppu tuttujen ja uusien harrastajien kanssa. Cockeriharrastajat ovat niin mukavaa porukkaa!

Ai niin Siiri pääsi läpi spanieleiden vesityöstä: Hyvin hoidettu Jukka!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Luoksetulo pillillä

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?