Pikkumusta kasvaa!

Pikkumustan täyttäessä kolme kuukautta sen elämä oli täynnä tapahtumaa: ensin oli emännän mummun 90-juhlat ja heti perään koulutustapahtuma. Innokkaana koiransa sosiaalistajana emäntä vei pentunsa kumpaankin tapahtumaan. Syntymäpäivillä oli paljon rapsuttajia, suku kun on täynnä koiraihmisiä. Taisi olla raskas päivä: puolessa välissä kekkereitä se makasi ketarat oikosenaan keskellä olohuonetta ja nukkui sikeästi. Kun nämä juhlat olivat ohi, niin Pikkumusta lähti yhdessä Suklaatytön ja sen siskon Ikäneidon kanssa koulutusleirille. Itseasiassa Pikkumusta ei paljoa osallistunut koulutukseen, kun emäntä oli keittiöpuuhissa kiinni ja sitä paitsi ei noin pienen pennun kanssa ei voikaan juuri kovin kummoista tehdäkään. Vaan tulipa pentu taas kokemusta rikkaammaksi ja näki paljon koiria. Emäntä tosin sai koulutuksesta päänsä täyteen kaikenlaisia ideoita ja Pikkumusta ja Suklaatyttö joutuivatkin niiden ideoiden koekappaleiksi. Emäntä yritti soveltaa niitä myöskin Vanharouvaan, mutta heikonlaisella menetyksellä.

Pikkumusta alkoi opetella istumista ruokakipolla ja ulko-ovella, ensin sanallisesta käskystä ja viiden kuukauden ikäisenä siihen lisättiin pillimerkkikin. Emäntä oli mielissään, koska pentu oppi aika nopeasti asiat. Se mikä oli osoittautuva vaikeaksi oli paikallaan pysyminen, mutta senkin aika tulee vielä. Luoksetuloa harjoiteltiin kovasti, mutta ei juurikaan hihnassa kävelyä, kun ei ollut tarvetta siihen maalla kun asuvat.

Noutaminen kulki niin, että edelleenkään ei juuri ollut asiaa mennä pihalle heittelemään dameja. Sen verran komeita kunniakierroksia oli luvassa. Sisällä noutoharjoitukset siirrettiin eteisen käytävään, jotta saatiin pituutta noudoille. Tässä vaiheessa nimettiin nouto: "Hae". Sisällä damit ja pallot tulivat vauhdilla syliin.

Hakuharjoitukset alkoivat lähimetsässä, mutta vasta vajaan puolen vuoden iässä Pikkumusta lähti jalkojen juuresta ja sille syttyi hakukuvio. Emäntä ajatteli, että eipä hätää. Parempi niin, että on kiinni ihmisessä vielä tässä vaiheessa kuin, että laukkaisi pitkin mantuja hajujen perässä. Kerran sen kanssa kokeiltiin pakasteesta sulatettua fasaania ja hetken mietiskeltyään siirsi sitä siivestä ja totesi, että parempi on ottaa kunnolla suuhun. Sitten asia jätettiin hautumaan.

Emäntä oli ilmoittanut Pikkumusta pentukurssille, lähinnä saadakseen harjoitella ryhmässä ja saadakseen koiralle kokemuksia. Pentukoulussa oli Pikkumustasta todella hauskaa, vaikka kavereiden kanssa ei saanutkaan leikkiä.

Vettä pikkumusta näki keväällä mökillä ja se se vasta oli hauska elementti. Vedessä oli hauskaa rymytä ja käydä huvikseen juoksemassa kunniakierroksia rantavedessä.

Pikkumustan rakenne huolestutti emäntää. Sillä alkoi kovasti olemaan löysyyttä ranteissa ja kun pari ihmistä oli huomauttanut asiasta, niin pikaisen eläinlääkärin konsultaation jälkeen koira siirrettiin laadukkaalta penturuualta aivan markettien aikuistensapuskaan, jota söi reilun kuukauden. Samalla sille annettiin reilusti liikuntaa. Ja etujalat lähtivät oikenemaan emännän suureksi helpotukseksi. Vaikka Pikkumustasta ei näyttelykoiraa ole ajateltukaan, mutta kyllä terve rakenne on tärkeää jokaisella koiralla.

Suklaatyttö lähti sulhasen luokse käymään ja jäi sille tielle pidemmäksi aikaa. Pikkumusta masentui tyystin. Vanharouvan seura ei kelvannut ja Pikkumusta ei enää halunnut mennä edes ulos. Asia ratkaistiin hakemalla Ikäneito seuraksi ja taas taas ulkoilu alkoi maittamaan, Ikäneito nimittäin myöskin pitää pelaamisesta ja vehtaamisesta, hieman hillitymmässä muodossa tosin. Vaikka joskus matot saivat niin kovaa kyytiä, että isäntä heitti koirat pihalle juoksemaan. Pikkuemännästä koirien leikkiminen oli mahdottoman hauskaa ja Pikkumusta oli nopeasti saavuttanut suosikin aseman. Tosin vahinkojakin sattui: Pikkumusta kaatoi Pikkuemännän moneen otteeseen. Ja samalla vei hatun lapselta päästä. Vaan pian oli pentu taas suosiossa.

Ja niin oli Pikkumusta täyttänyt puolivuotta ja ei enää ollut mikään pikkupentu, vaan matkalla nuoreksi koiraksi. Vaan sepä onkin aivan toinen tarina.