Luoksetulo pillillä

Luoksetulo pillillä

Pilli on jokaisen koiran omistajan perusvaruste, joka olisi syytä hankkia. Miksi? Sillä on helppo hallita koiraa. Kunnolla pilliin ehdollistettu luoksetulo takaa hyvän luoksetulon tilanteessa kuin tilanteessa. Ja toimiva luoksetulo on melkein elinehto koiran kanssa. (Koiran voi myös opettaa pysähtymään vihellyksestä).

Luoksetulo pillillä voi olla vaikka kaksi lyhyttä tai lyhyiden vihellysten sarja. Sen tulee olla aina sama.

Harjoittelu aloitetaan välittömästi, kun pentu tulee taloon. Ruoka-aikojen yhteydessä koira kutsutaan syömään pillillä. Tarkoitus on, että luoksetulo liitetään johokin miellyttävään. Tällöin halu tulla luokse kasvaa. Kun pentu kasvaa, niin harjoitukset siirtyvät ulos ja vaativuus kasvaa vähitellen. Ja ei kutsuta pentua luokse, jos sillä on mielenkiintoista tekemistä. Silloin mennään hakemaan pentua.

Palkan tulee olla jotain sellaista, mitä koira arvostaa:

  • kehuja
  • silityksiä ja rapsutuksia
  • leikkiä
  • vapaana juoksemista
  • noutoja
  • nameja

Koiraa ei voi palkita sellaisella, mitä se ei arvosta.

Koiraa ei koskaan rankaista kun se tulee luokse. Ei vaikka suussa olisi parhaat korkkarit tai kännykkä. Äärimmäisin esimerkki asiasta tuli aikoinaan, kun lenkitin koiriani Firan montuilla (vantaalaiset ja tuusulalaiset tietävät) ja vastaan tuli nuori tanskandoggi. Se oli valtavan innostunut meidän koirista ja sen isäntä ei saanut sitä tulemaan takaisin. Arvatkaas, mitä ukko teki, kun sai koiran tulemaan luokseen vihdoin viimein? Hakkasi koiran. Sillä ei varmasti saada koiran luoksetulomotivaatiota kasvatettua. Hävettää vieläkin, etten puuttunut asiaan, mutta en nuorena tyttönä uskaltanut.

Kasvattaja tekee palveluksen kasvatinomistajille ehdollistettuaan pennut luoksetulovihellykseen ruokinta-aikojen yhteydessä. Tällöin on jo puoli työtä tehty ja pennuilla on melkein automaattiseksi asennettu luoksetulo. Mutta harjoittelu ei saa jäädä tähän, vaan tulevan omistaja tulee tietysti kehittää ja ylläpitää sitä.

Valittavana on paljon erilaisia pillejä:



Kuva: Spanieleilla yleisimmin käytetty pilli on Acme 210 ½, joka on korkeataajuuksinen ihmiskorvaan pieniääninen pilli. Muitakin vaihtoehtoja toki on.

Noutajilla käytetään yleisesti Acme 211 1/2 pilliä, jossa on kovempi ja kuuluvampi ääni ääni. 

Yliäänipilli on ihmiskorvaan hiljainen pilli, jota voidaan säätää 5400 hertsin ja 12800 hertsin välillä. Metallia (mikä voi tuntua pakkasella ikävältä)

Jokainen luupilli on ääneltään uniikki, joten koira oppii helposti juuri sen omistajan pillin äänen.


Herneellinen pilli kuuluu kauas, jos tarve on kutsua kaukana hakevaa koiraa luokse. Esim seisojat ja metsästyspystykorvat.

Pilliluoksetulo toimii varmasti kaikilla koiraroduilla ihan pienimmästä suurimpaan. Valitse mieleisesi pilli ja käytä sitä koirasi kanssa.


http://www.koiraharrastaja.fi/pillit/

Ulla Ruistola
www.koiraharrastaja.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen pennun liikunta ja kehitys (8-12 viikkoa)

Positiivinen rankaisu ja negatiivinen vahvistaminen, siis what?