Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Kouluttajan filosofiaa

Kuva
Tykkään kovasta aivotyöstä ja pohdinnassa. Olen vuosia käyttänyt paljon aikaa siihen, että oppisin edes jotain koiran kouluttamisesta. Välillä tuntuu, että ei tiedä sitäkään vähää kun aloittaessa. Eniten on saanut tehdä töitä itsensä kanssa, varsinkin kun on vilkas ja herkästi hermostuva temperamentti. Mukava yhdistelmä muuten: kiihkeä käyttöcockeri ja vähintään yhtä kiihkeä omistaja. Olen tehnyt runsaasti virheitä ja ollut epäreilu koiralle, kun en ole osannut hahmottaa tilanteita. Juu, en siis suinkaan mikään luonnonlahjakkuus tässä hommassa. Periksiantamattomuus lienee se paras hyve tässä asiassa kohdallani. Olen halunnut oppia ja ymmärtää. Olen kulkenut koulutuksissa, käynyt kursseilla, treenannut kavereiden kanssa ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäpätöisimpänä olen suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkintoon tähtääviä kursseja. Vuosien varrella olen kerännyt omaan työkalupakkiini monenlaisia työkaluja. Ehkä merkittävin on ollut se, että koiraa voi todellakin koulutta

Aggressiivisen käytöksen ymmärtämisestä

Kuva
Aina tuntuu samat asiat pyörivän mielessä. Niitä katselee eri kantilta ja ihmettelee. Taitaa olla melkein 15 vuotta kun kirjoitin tämän artikkelin  cockerspanielin raivosydroomasta ja neljä vuotta sitten kirjoittelin näin   luonteesta. Vaikka nämä ovat nyt pohdintoja omasta rodusta, niin kyllä näitä voidaan miettiä ja soveltaa muihinkin rotuihin. Nykypäivänä ajattelen, että niin cockerin kuin muidenkin rotujen käytösongelmat ovat yhteissumma liian pehmeästä luonteesta ja omistajien taitamattomuudesta tulkita koiransa vihjeitä. Tällä tarkoitan sitä, että koiralla on hienostunut vilkoima erilaisia eleitä, jolla se viestii, että sillä ei ole mukava olla. Nämä kun jätetään huomioimatta, niin lopputulos on aggressivinen käytös. Alla on koirien aggression tikapuut tai portaat tässä tapauksessa: Lähde: BSAVA Manual of Canine and Feline Behavioural Medicine Tämä pitäisi olla jokaisen koiranomistajan verkkokalvoille piirrettynä ja muistiin tallennettuna. Koira kyllä näyttää kaikin ke