Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2012.

Kanalinnustus

Kuva
Kirja-arvostelua pitkästä aikaa ja minua kovasti lämmittävästä riistaryhmästä: Luettavana oli Jere Malisen ja Veli-Matti Väänäsen uutuuskirja Kanalinnustus , joka on ensimmäinen kunnollinen yritys kattaa kanalintujen metsästykseen liittyviä asioita. Kirja kertoo kaikkien kotimaisten kanalintulajien metsästyksestä niin fasaanin kuin metsonkin. Toki voidaan aina kyseenalaistaa onko fasaani kotimainen laji, mutta siinä määrin kuin täällä niitä metsästetään, niin voidaan puhua kotimaisesta metsästämisestä ;). Ensin esitellään kaikki kahdeksan kanalintulajia (metso, teeri, pyy, riekko, kiiruna, peltopyy ja fasaani ja hännän huippuna viiriäinen), mitä meillä täällä on. Kuvaillaan linnut aina ulkomuodosta asuinpaikkohin ja ruokailumieltymyksiin. Tämä on tärkeää, koska jotta voi menestyneesti kanalintuja metsästää, niin on tunnettava ne paikat, missä niitä todennäköisimmin tapaa. Sitten puhutaan tunnistamisesta ja iän määrittämisestä. Itse koin tämän todella mielenkiintoiseksi, vaikka