www.koiraharrastaja.fi

Julkaistu Cockerspanielissa n. 3/17 (Järjestyksessä toinen Pikkumusta-sarja) Pikkumusta vol. 2 Edellisestä Pikkumustasta ja sen seikkailuista onkin kulunut runsaasti aikaa. On uuden Pikkumustan aika. Se on edellisen tyttärentytär. Se on musta tietenkin niin, kuin isoisänsäkin on. Tällä kertaa Pikkumusta on oma kasvatti omasta linjasta. Sen emännän suunnitelmiin kuuluu luonnollisesti se, että siitä tulee metsästyskoira, kuten sen sukulaiset ovat olleet. Lisäksi emännällä on kunnianhimoisia suunnitelmia, mutta niistä enemmän myöhemmin Pikkumusta syntyi neljän veljen sisareksi. Oikeastaan sillä olisi ollut vielä yksi sisko ja yksi veli, mutta ne syntyivät kuolleina.  Synnytys sujui muuten hyvin, mutta toinen kuollut pentu aiheutti melkein synnytyksen pysähtymisen. Synnytys saatiin kuitenkin uudelleen käyntiin, kun emäntä kävi reippaalla lenkillä emon kanssa. Pennut olivat oikein hyvän kokoisia ja heti valmiita imemään. Emo osoittautui omistautuneeksi äidiksi. Pikaisen neuvo

Mikä on yleensä se, mikä menee noudossa pieleen? Kokemuksen syvällä rintaäänellä se on luovutus. Vuosien varrella on tullut nähtyä yhtä sun toista noutosuoritusta. Omalla kohdallani juuri nouto oli aikoinaan se, mikä keräsi hirveän määrän stressiä. Ihan turhaan! Usein jostain syystä ohjaajan kädet eivät noudossa ole koiralle mieleisiä. Kun ohjaaja ojentaa kätensä, niin noudettava ei tulekaan käteen. Se putoaa tai koira omii tai tilanteesta syntyy käskytyssessio. Kutsun näitä vihollisen käsiksi. Koira on yhdistänyt ohjaajan kädet siihen, että niistä seuraa jotain koiran kannalta epämieluista. Enkä puhu nyt välttämättä mistään fyysisestä rankaisusta, vaan ihan siitä vaikka, että ohjaaja käyttäytyy kummallisesti koiran näkökulmasta. Tähän on olemassa ratkaisu! Opetetaan se ojennettu käsi mieleiseksi. Tämä tarkoittaa noutoharjoittelun aloittamista käsikosketuksen opettamisella. Alla Zeus-cockerimme opettelee koskettamaan kättä. Kun kämmen ojentuu, niin koira tuo kuononsa siihen kiinni