www.koiraharrastaja.fi

Tänään kävin mielenkiintoisen keskustelun, josta syntyi seuraavat ajatustapahtuma: Provosoiva otsikko, tiedän. Tämän lausahduksen olen kuullut lukemattomia kertoja ja sortunut siihen itsekin. Se näyttää keskisormea jne. Voiko älyllisesti korkeintaan 4-vuotiaan lapsen tasoilla oleva eläin ajatella ja toimia niin? Neljävuotiaan taso on vielä suurimmalle osalle koirista aivan liian korkea. Keskimäärin kaiketi koirat ovat lähinnä noin kolmivuotiaan tasoa. Etsin tietoa, että mikä voisi olla noin oikea vertailukelpoinen ikä, mutta artikkeleissa on kaikkea 2-4 vuoteen eli taaperoikään verrattavissa. Ehkä noin, kaukana kuitenkin täysi-ikäisen aikuisen ihmisen henkisistä kyvyistä. Me olemme samanlaisia, mutta niin erilaisia kuitenkin. Koirat eivät ole tyhmiä, mutta ne ovat yksinkertaisia, eivätkä pysty monimutkaiseen ajatteluun. Alla on useamman lajin aivot. Kun vertaa koiran aivoja ihmiseen, niin koko ja poimuisuus on ihmisellä aivan eri luokkaa. Koirilla ei ole kovin ihmeellistä etuotsalo

Tiedätkö ihmistyypin, joka on itselleen kriittinen, pelkää tehdä virheitä, haluaa hyväksyntää ja vaikuttaa hieman pidättyväiseltä? Ovat yleensä nuoria (ehkä myös vanhempia) naisia, joilla on tarve hallita koko elämäänsä ja pärjätä hyvin esim. koulussa. Ja ovatkin hyviä. Kutsun heitä täyden kympin tytöiksi, koska tämä vaikuttaa olevan naisille tyypillistä. Miina pentuna Tämä sama persoonallisuustyyppi on olemassa myös koirissa ja erityisesti nartuissa. Ne ovat koiria, jotka ovat herkkiä, haluavat tehdä oikein ja pahoittavat mielensä, jos eivät onnistu. Ne myös lannistuvat helposti. Minullakin on yksi sellainen: Miina. Miina jahdissa Miina on aina ollut mielestäni hyvin helppo kouluttaa ja oppi nopeasti asiat, kunhan ne esitettiin sille hyvin positiivishenkisesti. Koska olen tällainen "cross over trainer" eli pikkuhiljaa siirtynyt klassisista menetelmistä positiiviseen vahvistamiseen, niin tämän koiran kohdalla oppini oli, että turha on koskea rankaisumieless

Aina välillä tulee vastaan koiria, joilla ei ole mitään halua kantaa esineitä tai jopa selkeästi eivät pidä niistä. Tämä ei nyt lintukoirien kanssa ole mitenkään toivottavaa, mutta näin vain välillä on. Niitä ei saa innostumaan noutamisesta millään. On siis pelattava niillä pelikorteilla, jotka on jaettu. Minulla on oma kohtaista kokemusta asiasta. Vuonna 2003 hankin näyttelylinjaisen cockerin suvusta, josta tiesin, että on riistaviettiä. Sitä olikin todella paljon. Se todellakin löysi riistaa ja ajoi sen ylös. Siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta... homma loppui siihen. Sillä ei ollut mitään mielenkiintoa noutaa sitä. Se kävi osoittamassa kyllä, missä se oli, mutta itse sai sen aina hakea. Tämä noutamattomuus näkyi myös normielämässä ja harjoittelussa. Se ei vaan kantanut mitään, eikä ollut kiinnostunut. Joku voisi kysyä, että miksi vaivautua, mutta kun kerran oli sellainen koira, niin se oli. Piti saada siitä metsästyskoira. Päätin, että nyt alkaa Susun noutokoulu. Pyhitin y

Joskus vuosia sitten kävin Bengt Rödsethin ( Fågeljägarens , Gylleboda Hundcenter ) kurssilla ja siellä Bengt sanoi minulla kaksi asiaa, jotka aiheuttivat minulle todella vahvan vastareaktion. Ensimmäinen oli, että minun koirani oli huolissaan minusta. Not tottahan se oli, kun olin ihan tunnoton jännityksestä. Tätä olen jälkikäteen paljon työstänyt. Toinen oli, että palkkaa pysähtyvää koiraa pallolla hyvästä pysähdyksestä. What? Olin oppinut, että pysähtynyt koira ei saa liikkua milliäkään minnekään. Miten voisin palkata sitä siten, että se juoksee jonkin esineen perään? Ei ole mahdollista mitenkään... Paitsi, että on! Kaivetaan taas isoäiti kaapista ja otetaan käyttöön hänen ohjeensa: tee läksyt, niin pääset ulos leikkimään (tai syö parsakaalia, niin saat jälkkäriä). Eli premackin-periaate: jokin mieleinen asia vahvistaa vaikeampaa asiaa. ZEUS Opetetaan koiralle temppu nimeltään "koppi". Tästä tulee yleensä supermieleinen temppu ja jonka suorittaminen on koiralle